Berner: Velvoiteliikennettä lisätään merkittävästi, neuvottelut käynnissä VR:n kanssa
Keväällä junaliikennettä supistettiin usealla rataosuudella ja asemia suljettiin.
Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) lupaa merkittäviä lisäyksiä velvoiteliikenteeseen. Kuva: Vesa MoilanenLiikenneministeri Anne Berner (kesk.) kertoo MT:lle, että velvoiteliikennettä raiteille lisätään "ratkaisevasti".
"Olemme saaneet VR:ltä ehdotuksen ensi vuoden osto- ja velvoiteliikenteen määristä. Ministeriö on halunnut käydä osto- ja velvoiteliikenteen tilannetta läpi maakuntien, kuntien sekä syöttöliikennettä harjoittavien muiden toimijoiden, kuten linja-autoliikennöitsijöiden kanssa", Berner kertoo.
Lisäksi ministeriö on työstänyt arviota nykyisen osto- ja velvoiteliikenteen palvelutasosta.
"Tältä pohjalta ministeriö käy parhaillaan neuvotteluja VR:n kanssa. Tavoitteena on varmistaa kestävä ratkaisu kaikille osapuolille. Velvoiteliikennettä tullaan joka tapauksessa merkittävästi lisäämään", Berner toteaa.
Ministerin mukaan neuvottelut on käyty syyskuun loppuun mennessä.
Keväällä junaliikennettä supistettiin usealla rataosuudella ja asemia suljettiin.
Ostoliikenteen määrärahoja leikattiin 30 prosenttia, mikä johti 217 ostoliikenteen junavuoron lakkauttamiseen viikossa.
VR ilmoitti aiemmin halustaan palauttaa merkittävä osa viime keväänä lakkautetuista junavuoroista.
VR:n mukaan tarjottu malli ei kuitenkaan kelvannut liikenne- ja viestintäministeriölle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
