KIRJAT Haaveista tuli ikimuistoisia tarinoita
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen historiikki Mitä haaveista tuli on mainio kuvaus valtion laitoksesta, joka ei koskaan tehnyt itsestään suurta numeroa, mutta teki työnsä pelkäämättä ja tarjosi ehtymättömän tarinoiden lähteen.
Kenttätöistä kairoilla ja kalavesillä riittää kerrottavaa kaupunkien toimistotyöntekijöille.
Petra Partasen, Unto Eskelisen, Harto Lindénin ja Raimo Parmanteen kirjoittama teos perustuu pääasiassa haastatteluihin, joita kirjoittajat ovat tehneet ympäri Suomen.
Kehysteksti etenee kronologisesti mutta eloisasti. Kerronta ei ole tiukkapipoisen objektiivista, vaan haastateltujen kokemukset tuovat tekstiin tunnetta.
Vaikka vuonna 1971 perustettu Rktl ehti hädin tuskin keski-ikään, eikä juhlavuosijulkaisua ehditty Luonnonvarakeskukseen yhdistymisen vuoksi tehdä, laitos ansaitsee oman historiikkinsa.
Reilussa 40 vuodessa moottorikelkka mullisti poronpaimennusperinteen ja gps-panta eläinten seurannan.
Riista-, kala- ja poroaiheista saivat uutisen aihetta aluksi lähinnä maakuntien paikallislehdet. Sittemmin tutkimuslaitoksella on ollut tärkeä rooli erityisesti tunteita herättävien susi- ja lohikiistojen rauhoittelijana.
Tutkimustiedon on toivottu ehkäisevän ennalta väärinkäsityksiä. Toisaalta myös tutkimusmenetelmät ovat jatkuvasti arvostelun kohteina.
Monimutkaisiin ongelmiin ei ole yksinkertaista ratkaisua.
Kehystekstin joukkoon ripotellut muistelmat ovat historiikin herkkupaloja.
Sulkakynää nimimerkkinään käyttävä kirjoittaja kertoo muun muassa kumisaappaastaan, joka joutui pannoitettavan suden hampaisiin. Kengästä tuli kelvoton – niinpä kirjoittaja marssi kauppaan ja vaati uutta saapasparia takuun piikkiin, ”kun entiset eivät olleet kestäneet tavanomaista työkäyttöä”.
Harmi, että minä-muodossa kirjoittavan tarinoitsijan henkilöllisyys jää pimentoon. Ehkäpä kollegat kuitenkin tunnistavat.
Tutkijamaisen informatiiviset valokuvat vuosien varrelta täydentävät tekstejä ja muodostavat oman tarinansa.
Kuvista huokuu omistautuneisuus erätutkimukselle. Aina ollaan joko vedessä tai lumessa näpit jäässä näpräämässä.
SUVI NIEMI
Petra Partanen, Unto Eskelinen, Harto Lindén, Raimo Parmanne:
Mitä haaveista tuli – Riista- ja
kalatalouden tutkimuslaitos
1971–2014. 250 sivua.
Riista- ja kalatalouden
tutkimuslaitos 2014.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
