Keskusta patistelee hallitusta toimiin
Keskustan eduskuntaryhmä varautuu hallituksen kaatumiseen jo kuluvan vuoden aikana. Ryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikaisen mielestä hallituksen sisällä on suuria jännitteitä. Ne johtuvat kunta- ja sote-uudistuksen monista vaikeuksista.
Edessä on vielä maaliskuussa pidettävä kehysriihi. Valtiontalouden uudet sopeutustoimet asettavat hallituspuolueiden välit koetukselle, arvioidaan keskustassa.
Myös kansanedustaja Mauri Pekkarisen mielestä hallituksen on erottava, ellei se kykene tekemään päätöksiä vielä tämän vaalikauden kuluessa.
Keskusta yrittää kaataa hallituksen myös omin voimin. Se päätti eduskuntaryhmän talvikokouksessa Helsingissä ensitöikseen jättää välikysymyksen hallituksen kuntapolitiikasta.
Keskusta toivoo pääministeri Jyrki Kataista (kok.) kertomaan johtamastaan kuntauudistuksesta.
Tiilikaisen mielestä kuntauudistus on sekavassa tilassa.
”Joukoittain hallituspuolueiden edustajia on sanoutunut irti hallituksen kuntalinjasta,” hän totesi.
Keskusta haluaakin mittauttaa operaatiolla hallituspuolueiden yksittäisten kansanedustajien tuen.
Mukaan hallituksen kaatamiseen keskusta aikoo pyytää perussuomalaisia.
Tiilikaisen mielestä koko kuntauudistuksen tila nähtiin tällä viikolla Joensuussa. Kiista suurkuntaliitoksesta päättyi täystyrmäykseen kuntapäättäjiltä.
”Eivät edes hallitusryhmien paikalliset päättäjät sille juuri ymmärrystään ja tukeaan osoittaneet.”
Keskustan eduskuntaryhmä jalkautui keskiviikkona Helsinkiin ja eri puolille Uuttamaata, mutta ilman puoluejohtaja Juha Sipilää.
Sipilä on poissa kuviosta yli kuukauden veritulpan vuoksi.
Puolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Annika Saarikko kertoo, ettei puheenjohtajan sairausloma vaikuta keskustan tilanteeseen.
Sipilän käyttämä hajautettu johtamismalli toimii, toteaa Saarikko. ”Haastamme hallitusta uskottavalla tavalla”, hän totesi.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
