Ajokeli huono suuressa osassa maata – iltapäivällä ja illalla lumisateet leviävät myös Itä-Suomeen
Ulosajoja on sattunut useita ympäri maata liukkauden takia.
Pelastuslaitoksista muistutetaan, että varsinkin pienemmillä teillä tienpinnat voivat olla liukkaita. LEHTIKUVA /Heikki SaukkomaaAjokeli on tänään kehno Pohjois-, Itä- ja Keski-Suomessa lumi- tai räntäsateen vuoksi, kertoo Ilmatieteen laitos. Pelastuslaitoksista muistutetaan, että varsinkin pienemmillä teillä tienpinnat voivat olla liukkaita. Aamun ja aamupäivän on sattunut useita ulosajoja liukkaudesta johtuen eri puolilla Suomea.
Ilmatieteen laitoksen mukaan Etelä-Savosta aina Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalle ja siitä pohjoiseen sade tulee aamulla ja päivällä enimmäkseen lumisena. Iltapäivällä ja illalla lumisateet leviävät myös Itä-Suomeen.
Ajokelin odotetaan paranevan viimeistään huomiseksi.
"Illan ja ensi yön aikana saadaan päätiestö varmaan huollettua, ja ainakaan toistaiseksi sunnuntaille ei ole mitään varoituksia laitettu, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jouko Korhonen kertoo.
Lämpötila on etelässä tänään korkeimmillaan noin viiden asteen tuntumassa ja Itä-Suomessa nollassa tai hieman sen yläpuolella. Kainuussa, Koillismaalla ja Lapissa on heikkoa pakkasta, aivan pohjoisimmassa Lapissa pakkasta voi illalla olla 15 astetta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
