"Olkiluoto 3 on nyt valmis" – ydinvoimalan kolmosreaktorin säännöllinen sähköntuotanto on viimein alkanut
Olkiluoto 3:n sähköteho on noin 1 600 megawattia. TVO:n mukaan se tuottaa sähköä ainakin seuraavat 60 vuotta.
Olkiluoto 3:n sähköntuotanto kattaa noin 14 prosenttia Suomen sähköntarpeesta. LEHTIKUVA / Roni Lehti.Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktori on aloittanut säännöllisen sähköntuotannon, kertoo ydinvoimayhtiö Teollisuuden Voima (TVO). Yksikön koekäyttö päättyi tänään alkuyöstä.
”Olkiluoto 3 on nyt valmis”, TVO sanoo tiedotteessa.
Aiempi suunnitelma oli, että säännöllinen sähköntuotanto alkaisi maanantaina.
”Tämä on historiallinen päivä, lupaamamme OL3:n hyödyt suomalaiselle yhteiskunnalle toteutuvat”, tuotantojohtaja Marjo Mustonen sanoo tiedotteessa.
Olkiluoto 3:n sähköteho on noin 1 600 megawattia. TVO:n mukaan se tuottaa sähköä ainakin seuraavat 60 vuotta.
Kolmosreaktorin sähköntuotanto kattaa TVO:n mukaan noin 14 prosenttia Suomen sähköntarpeesta. Kaikkiaan Olkiluodosta tuotetaan jatkossa noin 30 prosenttia Suomen sähköstä, TVO kertoo.
Olkiluoto 3:n oli alun perin tarkoitus valmistua vuonna 2009.
TVO kertoi aiemmin tällä viikolla, että koekäyttövaiheen viimeinen testi on saatu tehtyä. Laitosyksikkö tuotti jo lauantaina täydellä teholla sähköä sähköverkkoon.
Valtioneuvosto myönsi Olkiluoto 3:lle käyttöluvan vuonna 2019. Ydinpolttoaine ladattiin reaktoriin keväällä 2021, ja ydinreaktio käynnistettiin ensi kertaa joulukuussa 2021. Laitosyksikkö kytkettiin valtakunnan sähköverkkoon viime vuoden keväällä.
Täyden tehotason testit Olkiluoto 3:lla aloitettiin viime syksynä. Koekäyttö keskeytyi lokakuussa, kun turbiinilaitoksen syöttövesipumpuissa havaittiin vaurioita. Koekäyttöä päästiin jatkamaan joulukuun lopulla.
Olkiluoto 3 -hanke viivästyi vuosien varrella lukuisia kertoja. Hankkeen kustannusarvio myös kasvoi vuosien saatossa. TVO on arvioinut, että yhtiön osuudeksi Olkiluoto 3:n kustannuksista tulee noin 5,8 miljardia euroa.
TVO:n mukaan Olkiluoto 3 -projektissa työskenteli henkilöitä yli 80 eri maasta. Suurimmillaan työmaavahvuus oli 4 500 työntekijää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




