UUTISTAUSTA Herätyshuuto Pohjoismaille
Raportin
karmein
havainto oli, että YK muuttui viime vuosikymmenellä tavalla, joka
tekee mille tahansa Pohjoismaalle lähes mahdottomaksi
tulla valituksi
mihinkään YK:n korkeimpaan
toimielimeen.
Maailma muuttuu nyt niin nopeasti, ettei Suomi tahdo millään pysyä kelkassa. Vallan ja tuotannon painopiste siirtyy Atlantilta Aasiaan. Venäjällä Vladimir Putinin uusi valtaannousu on nopeuttanut kielteistä kehitystä tavalla, jota ei vielä vuosi sitten uskottu mahdolliseksi.
Suurin uhka naapureille voi siltä suunnalta hyvinkin aiheutua vakavista sisäisistä kouristuksista.
Ruotsi varautuu jo henkisesti ratkaisuun, joka on sille vaikein yli kahteensataan vuoteen. Euroopan unionin sisällä tapahtuu rakoilua, jonka pidemmän aikavälin vaikutusten edessä Suomi on neuvoton.
Vuosi sitten alettiin varovaisesti arvella, että Yhdysvalloista voisi tulla energiaomavarainen vuoteen 2020 mennessä. Nyt arvioidaan, että se saavuttaa tuon tilan viidessä vuodessa.
Perinpohjainen murros on huomaamattamme tapahtunut myös kentällä, jonka olemme kuvitelleet tuntevamme kuin omat taskumme eli Yhdistyneissä Kansakunnissa. Tämä käy ilmi selvityksestä, jonka ulkoministeriö tilasi New Yorkissa toimivalta International Peace Institutelta sen jälkeen, kun Suomi viime syksynä jäi omaksi ja muidenkin yllätykseksi valitsematta YK:n turvallisuusneuvostoon.
Raporttia varten haastateltiin luottamuksellisesti yli 50 valintaan osallistunutta tai sitä läheltä seurannutta henkilöä – heidän joukossaan oli toistakymmentä ulkoministeriä.
Sen lohdullinen viesti on tämä: Suomi olisi luultavasti hävinnyt vaalin aivan siitä riippumatta, millaisen kampanjan se olisi rakentanut tai kuinka paljon se olisi käyttänyt siihen rahaa.
Lohduton viesti on tämä: Suomi ei koko kampanjan aikana älynnyt, millaiset poliittiset, rakenteelliset ja psykologiset tekijät vaikuttivat sen valintaa vastaan, eikä osannut ottaa niitä kampanjassaan huomioon.
Toisin oli Australian kohdalla. Sitä painoi trauma siitä, että se oli edellisellä yrittämällä vuonna 1996 jäänyt valitsematta.
Kehitysmaiden silmissä Australiaa pidetään poliittisesti Yhdysvaltain laimennettuna kopiona ja arabimaissa se luetaan Israelin harvalukuisten tosiystävien joukkoon. Kampanjassa nämä piirteet häivytettiin ja ne korvattiin jokaista äänestävää maata varten erityisesti rakennetulla, kahdenvälisellä ohjelmalla.
Suomen kampanjassa ei tällaista ulottuvuutta ollut. Lähdettiin siitä oikeasta olettamuksesta, että Suomella on YK:ssa hyvä maine rauhanturvaamisen suurvaltana, reiluna kansainvälisten kiistojen sovittelijana, köyhimpien kehitysmaiden ylimpänä ystävänä ja arvoiltaan korkeatasoisena pohjoismaana.
Huomaamatta oli jäänyt, että ajat, jolloin näillä tekijöillä oli YK:ssa erityistä painoa, ovat olleet ja menneet. Suomi tarjosi itseään pienenä maana, joka aidosti pitää YK:ta tärkeänä – maille, joita tämä viesti ei juurikaan kiinnostanut.
Suomelta oli myös jäänyt huomaamatta, kuinka voimakas EU:n vastainen henki YK:ssa vallitsee. Kun turvallisuusneuvoston viidestä pysyvästä jäsenestä kaksi on EU-maita, länsiryhmän kummankin paikan vaatimista pidettiin siivottomana, etenkin kun EU-maa voi tulla valituksi myös Itä-Euroopan kiintiöstä.
Kävi myös ilmi, ettei Suomi saanut EU:sta taakseen muita kuin Pohjolan ja Baltian maat. Liittolaisten petos ei peliä ratkaissut, mutta toimi Luxemburgin eduksi toisella kierroksella.
Raportin karmein havainto oli, että YK muuttui viime vuosikymmenellä tavalla, joka tekee mille tahansa Pohjoismaalle lähes mahdottomaksi tulla valituksi mihinkään YK:n korkeimpaan toimielimeen. Lyhyessä ajassa Islanti ja Suomi ovat hävinneet turvaneuvostokampanjansa ja heti Suomen tappion jälkeen Ruotsi jäi valitsematta YK:n ihmisoikeusneuvostoon.
Sellaiset Pohjoismaiden edustamat arvot kuin ihmisoikeudet, oikeusvaltio, sukupuolten tasa-arvo, mielipiteen ja ilmaisun vapaus sekä kestävä kehitys, koetaan vain kiusallisena moraalisena ylimielisyytenä YK:n jäsenmaiden valtaenemmistön keskuudessa.
Tästä tiedosta ei tutkimuksesta maksettu runsaan 25 000 dollarin palkkio ollut senttiäkään liian korkea.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
