Keskustan Tölli: Sote ei muuta perustuslakia
Perustuslakia ei muuteta sote-uudistuksen vuoksi, sanoo perustuslakivaliokunnan ja sote-ohjausryhmän jäsen Tapani Tölli (kesk.).”Tärkeintä on ratkaista perustuslakiongelmat ja nähdä, ovatko puolueet yhä sitoutuneita uudistukseen”, Tölli sanoo.
Töllin mukaan perustuslakivaliokunnan kiireet eivät ole peruste sote-lain lykkäämiselle. Valiokunta käsittelee lakiluonnosta, kun se on annettu eduskunnalle näillä näkymin marraskuussa.
Töllin mukaan puoluejohtajien alkuperäinen sopimus oli selvä, ja myös perustuslailliset ongelmat olivat tiedossa jo kesäkuussa.
Useat professorit, Kuntaliitto ja muun muassa eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) ovat pitäneet ongelmana, että kunnalle annettaisiin tehtäviä sote-alueen päätöksillä, eikä lain nojalla.
Myös kuntien muuttuminen sote-alueiden rahoitusautomaateiksi nähtiin perustuslain vastaiseksi kuntien itsehallinnon näkökulmasta.
Hallitus perustelee sote-uudistusta julkisten menojen hillinnällä. Uusien sote-alueiden on määrä aloittaa vuonna 2016 ja uusien palvelukokonaisuuksien olla käytössä vuonna 2017.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
