Tutkimus: Suomalaiset suosivat vastuullisesti pyydettyä kalaa
Yli kolme neljäsosaa tutkimukseen vastanneista suomalaisista katsoi, että kuluttajille tulisi olla tarjolla ainoastaan vastuullisesti pyydettyä kalaa ja äyriäisiä.
Tutkimuksen mukaan lähes puolet kyselyyn vastanneista suomalaisista olisi valmis maksamaan hiukan enemmän sertifioidusta tuotteesta. Kuva: Jaana KankaanpääMarine Stewardship Council (MSC) on julkaissut uuden vuosiraportin sekä tuoreen kuluttajatutkimuksen, joka osoittaa myös suomalaisten suosivan vastuullisesti pyydettyä kalaa ja äyriäisiä.
Uuden tutkimuksen mukaan 83 prosenttia tutkimukseen osallistuneista suomalaisista ostaa kalaa säännöllisesti. Heistä 28 prosenttia kertoo ostavansa ympäristömerkittyä kalaa enemmän kuin vuosi sitten.
Yli kolme neljäsosaa tutkimukseen vastanneista suomalaisista katsoi, että kuluttajille tulisi olla tarjolla ainoastaan vastuullisesti pyydettyä kalaa ja äyriäisiä.
”On hieno uutinen, että kalatuotteiden vastuullisuus on myös suomalaisille tärkeää ja kuluttajien ostokäyttäytyminen on muuttumassa. Tutkimustulokset osoittavat selvästi, että tietoisuus on lisääntynyt ja kysymys ei ole ohimenevästä trendistä”, MSC:n projektipäällikkö Janne Posti sanoo tiedotteessa.
Lähes puolet kyselyyn vastanneista olisi valmis maksamaan hiukan enemmän sertifioidusta tuotteesta ja 49 prosenttia valitsee ympäristömerkityn tuotteen aina kun mahdollista.
“On mielenkiintoista huomata kuinka uusi tutkimus osoittaa kala- ja äyriäistuotteiden poikkeavan muista tuotekategorioista, joissa hinta on usein valintapäätöstä eniten ohjaava tekijä. Kalan kohdalla ei välttämättä niin ole, vaan tuotteen vastuullisuus ja laatu ovat usein tärkeämpiä tekijöitä kuin hinta”, MSC:n Skandinavian ja Itämeren alueen johtaja Minna Epps sanoo tiedotteessa.
Riippumaton Globe Scan -tutkimuslaitos toteutti MSC:n kuluttajatutkimuksen keväällä 2016. Tutkimukseen osallistui yli 16 800 kuluttajaa 21 maassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
