ESS: Viking Malt halusi tappaa puluja – KHO kumosi poikkeusluvan
Suomen riistakeskus myönsi vuoden 2016 tammikuussa Viking Maltille luvan, joka oikeutti vuosittain 300 kesykyyhkyn eli pulun tappamiseen.
KHO piti Suomen riistakeskuksen myöntämää lupaa "huomattavan suurena", sillä pulu on paikkalintu. Kuva: Viestilehdet arkistokuvaEtelä-Suomen Sanomat kertoo, että korkein hallinto-oikeus (KHO) on kumonnut Suomen riistakeskuksen Viking Maltille antaman puluntappoluvan.
Suomen riistakeskus myönsi vuoden 2016 tammikuussa Viking Maltille luvan, joka oikeutti vuosittain 300 kesykyyhkyn eli pulun tappamiseen.
Aiemmin Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys oli valittanut asiasta hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen toissa syksynä.
Yhdistys sai kuitenkin valitusluvan korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Valituksessaan Päijät-Hämeen lintutieteellinen yhdistys toteaa, ettei Viking Malt ole selvittänyt alueella tavattavien pulujen määrää tai vaihtoehtoisia keinoja vähentää puluista aiheutuvaa haittaa. Viking Maltin mukaan kaikki lintujen käyttämät kulkureitit on tukittu, ja lisäksi on käytetty pelättimiä.
Päätöksessään KHO asettui Päijät-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen kannalle, ja totesi, että selvitys kannan koosta sekä pulujen tiloihin pääsyn estämisestä on riittämätön. KHO piti myös Suomen riistakeskuksen myöntämää lupaa "huomattavan suurena", sillä pulu on paikkalintu.
KHO totesi myös, että poikkeuslupa on epätäsmällinen, koska se ei yksilöi, miten suuri osa kesykyyhkyistä voitaisiin tappaa lajin rauhoitusaikana.
ESS: KHO piti Viking Maltin selvityksiä puutteellisina – hylkäsi puluntappamisluvan
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
