Katainen: Ei lisää tukea maitoon
Suomen maidontuottajille ei ole luvassa uutta tukipakettia, kertoi EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen lauantaina Savon Sanomissa (SS).
En ole kuullut, että uutta alakohtaista tukipakettia olisi tulossa, Katainen sanoo lehdessä.
Hän rohkaisee maitoalaa etsimään uusia markkinoita Venäjän ulkopuolelta. Onnistumisia löytyy Kataisen mukaan Baltiasta ja Puolasta. Esimerkiksi latvialaiset yritykset ovat päässeet maitotuotteillaan Japanin markkinoille.
Suomen osuus EU:n maitopaketista oli vajaat 11 miljoonaa euroa. Venäjän rajojen sulkeminen on vienyt Valiolta 500 työpaikkaa (MT 5.6.).
EU:n Venäjä-pakotteet jatkunevat ainakin ensi tammikuuhun asti.
Katainen pitää lehden mukaan myös täysin mahdollisena sitä, että Kreikka tarvitsee vielä kolmannen lisäapuohjelman. Hänen mukaansa sen myöntäminen on kuitenkin kiinni siitä, kuinka maan uusi hallitus uudistaa taloutta.
MT-STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
