Keskustan ryhmänvetäjä Antti Kurvinen tyrmää Mikko Kärnän ehdotuksen presidenttikauden lyhentämisestä — "Mielestäni presidentin asema ja kausien pituudet ovat nyt kohdallaan"
Kurvinen korostaa, että kansanedustajilla on oikeus pohtia valtiosääntökysymyksiä.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen pitäisi presidentin toimikaudet ja valtaoikeudet ennallaan. Kuva: Petteri KivimäkiKeskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen mukaan ryhmässä ei ole käyty keskustelua presidentin toimikausien lyhentämisestä.
"Ryhmässä ei ole käyty mitään keskustelua presidentin kausien pituuksista tai valtaoikeuksista. Omasta mielestäni presidentin asema ja kausien pituudet ovat nyt kohdallaan, ei tarvetta muutoksille", Kurvinen kertoo.
Keskustaedustaja Mikko Kärnä ehdotti sunnuntaina tiedotteessaan presidentin toimikausien lyhentämisestä 2+2 vuoteen.
Kärnä perusteli ehdotustaan sillä, että ihmisille on koronakriisin aikana syntynyt väärä kuva presidentin roolista sisäpolitiikassa.
"Ei ole kenenkään etu, että kansalaiset luulevat presidentin voivan johtaa sisäpolitiikkaa millään tavalla", Kärnä perusteli.
Kurvisen mukaan mitään epäselvyyttä ei ole
"Mielestäni ei ole syntynyt mitään epäselvyyksiä eri valtioelinten roolista kriisin hoidossa. Sinänsä minusta yksittäisillä kansanedustajilla on oikeus pohtia valtiosääntökysymyksiä ja eri valtioelinten suhteita", ryhmänjohtaja sanoo.
Lue lisää aiheesta:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
