Suositus kasvomaskeista nivotaan ”tiekarttaan” ja annetaan ensi viikolla
Valtioneuvoston mahdollinen suositus kasvomaskien käytöstä koronaepidemian vuoksi annetaan ensi viikolla ja se nivotaan tilannekohtaiseen arvioon, niin sanottuun tiekarttaan.Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) kansliapäällikkö Kirsi Varhila totesi torstain tiedotustilaisuudessa tilanne- ja valmiusryhmän laativan niin sanotun tiekartan, jossa seurataan koronaepidemian tilannetta ja sen edellyttämiä toimia.
Tilanteista kevyin ja helpoin on Varhilan mukaan nykytila, jossa tilanne on melko rauhallinen, toimenpiteet ovat onnistuneet, epidemia saatu kuriin ja pysäytettyä.
Toinen mahdollisuus on, että tapahtuu alueellisia tautiryöppyjä ja tartuntaketjuja, jotka vaativat myös alueellisia toimia.
Kolmantena vaihtoehtona Varhila mainitsi sen, että tartunta leviää väestössä eikä sitä voida pysäyttää eikä jäljittää. Silloin ollaan kevään tilanteessa, jolloin tartunnat levisivät 200 tapauksen päivävauhdilla.
Varhila sanoi, että kasvomaskisuositus tulee ja se nivotaan edellä kuvattuun kolmivaiheiseen tiekarttaan.
”Kakkos- ja kolmosvaiheessa suojaimia on syytä käyttää, mutta keskustelua käydään siitä, onko siihen syytä nyt”, Varhila sanoi.
Säädöspohjaa kasvomaskien käytön pakollisuuteen Suomessa ei ole. Viranomaissuositus sen sijaan voidaan antaa ja se on Varhilan mukaan ”tiukka ohje”.
Jotta vähintään nykytilanteessa voidaan pysyä, muun muassa koronatestien tekemisen kapasiteettia on Varhilan mukaan kyettävä lisäämään nykyisestä 15 000:stä jopa 25 000 päivittäiseen testiin.
”Tämä vaatii muun muassa sen selvittämistä, miten luotettavat pikatestit otetaan käyttöön. Tämä on oma kokonaisuutensa, joka helpottaisi testaus- ja jäljitystyötä, jos pikatestit todetaan riittävän luotettaviksi.”
Kun älypuhelimiin kehitetty sovellus eli "koronavilkku" otetaan käyttöön, sitä kautta tulee myös oireettomille ihmisille ilmoituksia mahdollisen tartunnan saamisesta enemmän kuin he Varhilan mukaan voivat aavistaakaan.
”Sen vuoksi kuntien ja sairaanhoitopiirien testauskapasiteetin pitää olla hyvässä kunnossa. Tavoitteena on, että kaikki, jotka hälytyksen saavat, tulevat myös terveydenhuollon henkilöstön toimesta haastatelluiksi”, hän sanoi.
Tämän vuoksi myös karanteenisuositusohjetta aiotaan päivittää, jotta tartunnan saaneet pysyvät kotona eivätkä levitä tautia edelleen.
Varhilan mukaan valtioneuvosto tuskin löyhentää ensi viikolla nyt voimassa olevia matkustusrajoituksia, koska koronatilanne maailmalla on huono.
Helsinki-Vantaan lentoasemalla on terveyspiste, jossa on mahdollisuus tehdä testejä. Lentoasema on näin mallinnettuna rajanylityspaikkana. Tartuntataudeista vastaavana viranomaisena toimii kunta eli Vantaan kaupunki.
Satamia varten suunnittelu mallinnuksesta on Varhilan mukaan käynnistetty. Mallinnus terveysturvallisuuden toteutumisesta tehdään Helsingin satamaan. Myös Turun kanssa on aloitettu neuvottelut.
Maarajoista mallinnetaan Tornio.
”Se on ehkä hankalin ja vaikein johtuen siitä, että päivittäinen rajanylitys on aktiivista. Tiedämme, että sieltä tartuntoja myös tulee. Tällä hetkellä kaksi pääsuuntaa, joista tartuntoja tulee, ovat Balkanin maat ja Ruotsi”, Varhila mainitsi.
Lue myös: Koronatapauksissa lievää kasvua – tartunta aiempaa nuoremmilla
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


