Venähtikö pikavippisi yli maksukyvyn? – Suomalaiset saavat pian eväitä taloustaitoihinsa
Kotitalouksien talousongelmat, maksuhäiriöt ja velkaantuneisuus ovat lisääntyneet.Suomi ryhtyy kohentamaan kansalaistensa kykyä hallita omaa talouttaan. Suurella osalla OECD-maista on ollut jo vuosia kansallinen talousosaamisstrategia tai -suunnitelma, ja nyt myös Suomi käärii hihat.
Hallitusohjelman mukaisesti ministeriöt käynnistävät toimia ylivelkaantumisen vähentämiseksi ja taloudenhallinnan parantamiseksi. Näiden lisäksi Suomen Pankki käynnistää hankkeen talousosaamistyön koordinoinnista.
Suomalaisten talousosaaminen on varsin hyvällä tasolla, kun sitä on verrattu muihin maihin. Digitalisaatio ja globaalisti toimiva talous ovat luoneet uusia palveluita ja muuttaneet kuluttajana ja pankkiasiakkaana toimimisen tapaa.
”On tärkeää, että ihmiset ymmärtävät, miten uudet finanssipalvelut toimivat ja mitä riskejä niihin sisältyy. Digiajan talousosaaminen kaipaa jatkuvaa päivitystä”, sanoo Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn.
Suomalaisnuorten talousosaaminen punnitaan kansainvälisesti toukokuun alussa julkaistavassa OECD-maiden PISA-tutkimuksessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


