DG Agri pudottiEU:n satoennustetta
Euroopan komission DG Agri (maatalouden pääosasto) pudotti kaikkien viljojen satoennustetta viime torstaina. Ennuste oli nyt 283 miljoonaa tonnia, kun se maaliskuussa vielä oli 289 miljoonaa tonnia.
”Se on selvä muutos kuukaudessa”, maatalousylitarkastaja Jukka Virolainen maa- ja metsätalousministeriöstä sanoo.
Vehnän satoennuste EU:ssa on 127 miljoonaa tonnia, eli hieman viimevuotista vähemmän. Ohrasadon ennustetaan kasvavan seitsemällä prosentilla, yli 55 miljoonaan tonniin.
Maissisadon odotetaan laskevan 63 miljoonaan tonniin. ”Lasku oli odotettua, viime vuonna maissiala oli iso ja saatiin huippusato.”
Rukiin sadon ennustetaan nousevan 7,5 miljoonaan tonniin viime vuoden 6,6:sta. Kauran satoennuste on lähes yhtenevä viime vuoden 7,7 miljoonan tonnin sadon kanssa.
Kansainvälinen viljaneuvosto (IGC) arvioi tuoreimmassa kuukausiraportissa maailman vehnän tuotannon kasvavan. Ennuste on tälle vuodelle 695 miljoonaa tonnia ja ensi vuodelle 676 miljoonaa tonnia.
Ennuste pieneni maaliskuisesta. Syynä ovat Virolaisen mukaan EU:n ja Mustanmeren alueen kuivuus sekä talvituhot, joiden vuoksi EU:n satoarviota pienennettiin.
Yhdysvalloissa vehnän kasvutilanne on suotuisa, mikä on alentanut hintaa.
Vehnän kulutus ei juuri muutu. Loppuvarastojen IGC ennustaa pienenevän tänä vuonna 210 miljoonaan tonniin ja ensi vuonna 206 miljoonaan tonniin. Vehnävarastot hupenevat suurimmilla viejillä.
Maissin tuotannon ennustetaan tänä vuonna kasvavan 865:een ja ensi vuonna 900 miljoonaan tonniin. Kulutus kasvanee 869 miljoonaan tonniin ja ensi vuonna 893 miljoonaan tonniin.
”Maissin varastotilanne helpottaa, tämä on ensimmäinen käännös ylöspäin neljään vuoteen”, Virolainen sanoo.
Etenkin maissin rehukäytön ennustetaan kasvavan.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
