Töitä on vieläkin 1990-luvun alkua vähemmän – uudistusten tekeminen on ollut hallituksille vaikeaa

Työmarkkinoiden uudistaminen kohtaa usein vastustusta. Sipilän kiky-sopimus syntyi vasta lujien ponnistelujen kautta vuonna 2016, mutta kansa ryhtyi protesteihin kaduille vasta työttömyys­turvaa heikentävän aktiivimallin aikaan. Mielenilmaus Senaatintorilla helmikuussa 2018. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Muistatko vielä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) vuonna 2016 masinoiman kilpailukykysopimuksen eli kikyn? Siinä palkkoja jäädytettiin, lomarahoja leikattiin ja työnantajamaksuja vähennettiin.

Tavoitteena oli trimmata työmarkkinoita niin, että hallituksen mahdottomana pidetty tavoite 72 prosentin työllisyydestä voisi toteutua.

Lopulta työaika piteni puoli tuntia viikossa, vaikka aluksi tavoitteena oli jopa puolen tunnin pidennys päivässä.

Vaikka kikyä on parjattu paljon, ja esimerkiksi Teollisuusliitto on siitä jo irtautunut, se todella toi Suomeen uusia työpaikkoja. Noin 45 000 kaikkiaan, Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla laskee.

Se on noin puolet uusista työpaikoista sen jälkeen, kun talous vuonna 2016 lähti nousuun. Loput työpaikat ovat syntyneet talouskasvun ja maailmantalouden vireyden ansiosta.

Kaikkia kikyn vaikutuksia ei vielä ole ehditty tutkia, mutta jotain on tehty oikein. Työpaikkojen lisäys on nimittäin ollut vahvempaa tänä ja viime vuonna kuin muulloin vastaavan talouskasvun aikaan.

Yhtä paljon työpaikkoja syntyi vuonna 1999 Paavo Lipposen (sd.) ensimmäisen ja toisen hallituksen aikana. Silloin talouskasvu oli kuitenkin kaksi jopa kolme kertaa kovempaa.

Sipilän hallitus ei ole ainoa, jolle työllisyyden parantaminen on ollut yksi päätavoitteista. Se on ollut jokaisen lähihistorian hallituksen tavoitteena, Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä muistaa.

Esimerkiksi vuosien 1999–2003 Lipposen toinen hallitus tavoitteli 200 000:ta työpaikkaa.

Tavoitteista huolimatta varsinaiset työmarkkinoiden uudistukset ovat olleet harvassa. Sipilän lisäksi sellaiseen on pystynyt Vihriälän mukaan vain Lipponen. Muutokset eivät tulleet kikyn tapaan yhdessä paketissa, vaan niitä hierottiin Lipposen molempien hallitusten aikana.

Lipposen toinen hallitus tavoitteli 70 prosentin työllisyyttä, mutta sitä ei aivan saavutettu. Valtioneuvoston kanslian raportin mukaan työpaikkoja syntyi lopulta noin 150 000. Työttömyysaste oli vuonna 2002 painunut 9,1 prosenttiin.

Matti Vanhasen (kesk.) hallitus kohtasi vuoden 2008 finanssikriisistä alkaneen laman. Lama oli paha, mutta se tuli hiipivämmin kuin 1990-luvulla. Työttömyys ei noussut yhtäkkiä jyrkästi eikä lopulta ollut niin paha kuin pelättiin.

Silti Vanhanen joutui keskittymään akuutin talouskriisin hoitamiseen ja uudistustyö jäi tekemättä, Valtioneuvoston kanslian arvio kertoo.

Työvoimapoliittisia toimia lisättiin, ja huomio oli työttömyyden torjunnassa. Työllisyysaste laski 67,8 prosenttiin vuonna 2010.

Taantuma matasi vielä Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallitusten aikaan. Vihriälä haukkuu kokoomuspääministerit lyttyyn.

”Katainen ja Stubb eivät juuri saaneet päätöksiä aikaiseksi. Työllisyyden edistämiseksi tämä hallitus on tehnyt selvästi enemmän kuin Stubbin”, Vihriälä arvioi.

”Sekä Esko Aho (kesk.) että Lipponen tekivät hyvin vaikeita päätöksiä. Molempia voi pitää hyvin päättäväisinä”, Vihriälä lisää.

Vaikka työllisyys on nyt parantunut, samaan aikaan on ilmennyt uusi ongelma: työvoimapula. Näyttää siltä, että talouskasvu yllätti hallituksen, sillä saman tien kun talous ampaisi nousuun, yritykset kohtasivat rekrytointiongelmia.

”Neljän vuoden aikana työllisyys on noussut viisi prosenttiyksikköä. Onhan se selvä, että silloin tulee myös osaamiseen puutteita”, Sipilä kertoi MT:n vaalihaastattelussa tammikuussa.

Nyt ongelmat ovat jo niin pahoja, että työvoimapula hidastaa talouden kasvua. Sipilän ratkaisu on lisätä merkittävästi oppisopimuskoulutusta.

”Yrittäjien viesti on ollut, että syntyneet työpaikat ovat monesti sellaisia, jotka voi oppia työssä eivätkä ne vaadi toisen asteen tutkintoa pohjalle”, Sipilä sanoi.

Tilastot tukevat Sipilän arviota vain osin, sillä vuonna 2017 syntyi 9 000 työpaikkaa ammatilliseen, tieteelliseen ja tekniseen toimintaan sekä 9 000 rakentamiseen, Työpoliittinen aikakauskirja kertoo.

Eniten työpaikkoja lähti kuitenkin tukku- ja vähittäiskaupasta (5 000). Lisää työpaikkoja tuli myös paljon koulutusta vaativille aloille, kuten koulutukseen (6 000). Myös asiantuntijoita (6 000) ja johtajia (4 000) tarvittiin lisää.

Vaikka työllisyys on parantunut, Suomi pärjää Pohjoismaisessa vertailussa heikosti.

Tämän vuoden alussa Tanskassa ja Norjassa työllisyys oli 75 prosenttia, Ruotsissa 77 ja Islannissa 85.

Kaikkein korkein työllisyys on saarilla, Islannissa, Färsaarilla ja Ahvenanmaalla. Niillä työvoiman tarjonnassa on rajoitteita, joten jokainen tarvitaan töihin. Siksi saarille ei kannata lähteä opintomatkalle, työ- ja elinkeinoministeriön tutkimus­johtaja Heikki Räisänen kirjoittaa Työ­poliittisessa aikakauskirjassa.

Hallituksen ansioksi on mainittava, että nyt syntyneet työpaikat ovat suurelta osin kokoaikaisia ja todellisia, kun aiempia hallituksia on syytetty tilastoilla kikkailusta ja tempputyöllistämisestä.

Talouskasvu voi lisätä rekrytointi­vaikeuksia, sillä kasvu keskittää työvoimapulaa ammatteihin, joissa tekijöillä riittää vientiä jo muutenkin.

Työllisyyden kasvu ja työttömyyden väheneminen eivät kulje käsi kädessä. Suurin osa uusista työpaikoista on täytetty työvoiman ulkopuolelta tulleilla henkilöillä.

Esimerkiksi opiskelijat ovat menneet töihin.

Seuraavaksi työvoimaa ehkä tulee toisesta työvoiman ulkopuolella olevasta ryhmästä, eläkeläisistä.

Työttömyysprosentti oli tammikuussa Tilastokeskuksen mukaan 6,8 prosenttia. EU-maiden vertailussa Suomi on huonoimmassa kolmanneksessa. Virossa työttömyysprosentti on alle viisi ja Saksassa noin kolme, Eurostat kertoo. Pahinta työttömyys on Espanjassa (14,1) ja Kreikassa (18,5).

Työttömyys ei tästä välttämättä enää kovin paljon vähene. Syynä on se, että luku alkaa olla lähellä rakenteellisen työttömyyden rajaa.

Rakenteellisella tarkoitetaan työttömyyttä, joka ei vähene, vaikka työvoimasta olisi pulaa.

Suomen pankki arvioi viime kesänä rakenteellisen työttömyyden olevan runsaat kahdeksan prosenttia.

Rakenteellisen työttömyyden alentaminen on yksi työllisyyden parantamisen vaikeimmista tehtävistä.

2000-luvulla työttömyysaste oli alimmillaan 6,4 prosentissa vuonna 2008. Eli ainakin siihen voidaan rakenteellinen työttömyys painaa.

Seuraava hallitus aloittaa viimeistään kesällä, ja työllisyyden parantaminen on varmasti jälleen asialistalla. Työllisyyden pitäisi nimittäin olla 80 prosenttia, jotta Suomi selviää tulevaisuuden haasteista, valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäki saarnaa.