Maakuntayliopistot kaukana rahankeruutavoitteistaan
Ainoastaan Helsingin yliopisto on päässyt kunnon vauhtiin rahankeruussa. Se on kerännyt yli kaksi kolmasosaa tavoitellusta 25 miljoonasta. Asiasta kertoi Savon Sanomat.Suomen yliopistojen varainkeruu on alkanut pääosin nihkeästi. Savon Sanomien mukaan vain Helsingin yliopisto on kerännyt yli kaksi kolmasosaa tavoitellusta 25 miljoonasta.
Sen sijaan Aalto-yliopisto sekä Tampereen, Oulun, Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistot ovat vielä kaukana tavoitteistaan.
Esimerkiksi Aalto-yliopisto on saanut kasaan vasta miljoonan, kun tavoite on 20 miljoonaa.
Muilla yliopistoilla rahaa on kertynyt satojatuhansia, kun pyrkimys on saada miljoonia.
Valtio on luvannut pääomittaa yliopistoja jopa kolminkertaisesti verrattuna niiden keräämiin lahjoituksiin.
Yliopistojen rahoituspaineiden takana on vuoden 2010 yliopistolaki, jolloin yliopistot irtautuivat valtiosta. Valtio takaa nykyisin yliopistoille vain perusrahoituksen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
