Elintarvikkeiden ja raakaöljyn hinnatovat seuranneet 2000-luvulla tarkasti toisiaan
Tankkaaja alkaa näillä hinnoilla miettiä kahteen kertaan, missä tuli ajelleeksi. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoRuuan ja raakaöljyn hinnat seuraavat tiukasti toisiaan. Sampo Pankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki arvioi tämän tärkeimmäksi syyksi maailman talouden käänteet.
Toinen syy hintojen samanlaiseen käyttäytymiseen on se, että maatiloilla käytetään runsaasti polttoainetta koneissa. Suomessa se korostuu, koska täällä käytetään polttoöljyä viljan kuivaamiseen.
Sampo Pankin tiistain suhdannekatsauksessa esittämän käyrän mukaan elintarvikkeet ja raakaöljy seuraavat toisiaan hämmästyttävän tarkasti.
Kuoppamäen mukaan maailmantalouden ylikuumeneminen vuosina 2007–2008 nosti sekä öljyn että ruuan hinnat pilviin ja taantuma 2008–2009 romahdutti molemmat.
Nyt elintarvikkeiden hintoja nostaa kuivuus Yhdysvalloissa ja Australiassa ja märkyys Euroopassa.
Öljyn eurohintaa ovat nostaneet Iranin saarto ja Lähi-idän konfliktit.
Sampo Pankin johtava neuvonantaja Lauri Uotila muistuttaa, että Lähi-idän tilanne saattaa saada maailman talouden hetkessä syöksyyn, jos Israel lähtee iskuun Iranin ydinohjelmaa vastaan. Silloin öljyn hinta nousee huimasti.
Lisäksi polttoaineiden hintaa ovat kohottaneet euron heikkeneminen dollariin nähden, joka tosin viime viikkoina on kääntynyt nousuksi, sekä jalostamojen sulkemiset Yhdysvalloissa myrskyjen sekä Venezuelassa tulipalon vuoksi.
Myös sijoittajat spekuloivat ruuan ja öljyn hinnoilla, joka jyrkentää vaihteluita.
Suomessa polttoaineiden hinnat ovat korkealla. Kevyt polttoöljy maksaa 1,14 euroa litralta, kun se elokuun puolivälissä kohosi jo huippuhintaansa kolmeen vuoteen, 1,17 euroon litralta.
Viime vuodesta hinta on kohonnut kymmenisen senttiä litralta ja toissa vuodesta 30 senttiä.
Maataloudelle kallis öljy tietää syyskorjuuaikaan kovia kustannuksia. Kun maatilalla palaa vaikka parituhatta litraa öljyä, lisäkustannus viime vuodesta on 200 euroa, toissa vuodesta 600 euroa.
Dieselöljyyn vuodenvaihteessa tullut liki 13 sentin lisävero litralta on nostanut dieselin hinnan huippuunsa. Autoilla sitä tosin tasoittaa hieman vuodenvaihteessa alentunut diesel- eli käyttövoimavero.
Dieselin hinta oli eilen keskimäärin 1,56 euroa litralta, kun viime vuonna hinta pysytteli alle 1,40 euron.
JOUKO KYYTSÖNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
