TEMin kansliapäällikkö Kauppalehdessä: Työttömyysturvan kestoa lyhennettävä - "asiantuntevat ehdotukset tyrmätään poliittisesti mahdottomina"
Palkkojen laskeminen yhdistettynä pienipalkkaisten tukemiseen tulonsiirroin parantaisi työllisyyttä, Jari Gustafsson kirjoittaa.
Työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikön Jari Gustafssonin mukaan esimerkiksi työttömyysturvan kestoa ja kodinhoidon tuen enimmäiskestoa pitäisi lyhentää. LEHTIKUVA / Martti KainulainenPalkat ovat Suomessa liian korkeat tuottavuuteen verrattuna, työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Jari Gustafsson kirjoittaa Kauppalehdessä. Hänen mukaansa markkinaehtoisemmin määräytyvät palkat yhdistettynä pienipalkkaisia auttaviin tulonsiirtoihin johtaisi pienempiin tuloeroihin ja parempaan työllisyyteen.
Gustafssonin mukaan esimerkiksi työttömyysturvan kestoa ja kodinhoidon tuen enimmäiskestoa pitäisi lyhentää. Hän myös kirjoittaa, että vuorotteluvapaan lopettamista pitäisi harkita.
"TEMissä on taas uusi asiantunteva työryhmä istumassa, mutta me kaikki tiedämme, että suurin osa ehdotuksista tulee tyrmätyksi poliittisesti mahdottomina tai työmarkkinasopua vaarantavina", Gustafsson kirjoittaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
