HELLAN KULMILLA Makkarassa joturhan paljon lihaa
Suomalainen makkara on Pohjolan huippua, jos katsoo vaikkapa Akateemisen kiuasseuran makutestejä. Pisteitä heruu väliin rutkasti enemmän kuin saksalais- tai ruotsalaisherkuille.
Tukholman sukulaiseni ovat samaa mieltä. Monen Suomen reissun alkajaisiksi on avattu jääkaappi ja napattu sieltä ensimmäiset nakit jo kylmiltään.
Makkarat ovat muuttuneet viime vuosina ja vuosikymmeninä aina vain lihaisemmiksi. Tällainen suuntaus tuntuu meikäläisestä tuhlaukselta, kun satun edustamaan ryynimakkarasukupolvea.
Perinteisesti makkaraan on käytetty vähäarvoisia ruhon osia. Niistä on tullut näinä yltäkylläisyyden aikoina ongelmajätettä.
Ohraryynit, peruna ja jauhotkin passaisivat edelleen ainakin minun ja ehkä monen muunkin nautiskelijan makuun.
Lihaisuuden arvostus kertoo jotain ajastamme. Meillä on ollut Suomessa ja muissakin länsimaissa tähän varaa.
Ennen vanhaan tehtiin eri makkarat herroille ja hamppareille. Maatiloilla valmistettiin teurastuksen jälkeen kotimakkaroita, joihin kului paljon ryynejä ja ruhon halvimpia osia.
Vanhan ajan resepteille ja niiden kehittelylle olisi nyt tilausta. Esimerkiksi siksi, että osa kuluttajista haluaa vähentää punaisen lihan kulutusta oman terveytensä tai ilmaston vuoksi. Näin saataisiin myös sian ja naudan ruhot tarkemmin talteen.
Nykypäivän makkaran lisäaineet ovat kuluttajalle suuri kysymysmerkki. Aina vakuutellaan, että käytetyt lisäaineet ovat koko EU:ssa sallittuja. Siitä huolimatta parhaillaan tutkitaan, aiheuttaako fosfaatti luukatoa ja nitriitti syöpää. Kumpaakin näistä aineista makkarateollisuus käyttää laajasti.
Epäilyttäviä aineita ei ole pakko käyttää tai määriä voidaan olennaisesti vähentää. Esimerkkejä löytyy jo kaupan makkarahyllyistä.
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
