
Tulva työllistää pelastuslaitosta Kalajokilaaksossa, vastuu on asukkaalla – ”Vapaa-ajan asuntoihin meillä ei ole voimavaroja sitoutua”
Jääpadot tekevät tulvista arvaamattomia. Ensi viikon pakkaset kuitenkin helpottavat tulvatilannetta.
Suvantopaikoissa jäät ovat paikoin vielä paksuja. Kun jäät lähtevät liikkeelle, ne voivat kasautua jääpadoiksi, mikä nostaa vedenpintaa nopeasti. Kuva: Antti Kotka, kuvakaappaus videoltaJääpadot ovat nostaneet vedenpintoja voimakkaasti Kalajoella. Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksella on ollut noin 60 tulvasuojelutehtävää parin viime vuorokauden aikana.
Päivystävä palomestari Esa Kaikkonen Ylivieskasta kertoo MT:lle, että yö oli viileä ja sen vuoksi aamu on ollut rauhallinen.
Taustalla kuuluvista hälytysäänistä kuitenkin voi arvella, että tästäkin päivästä tulee vielä kiireinen.
”Pelastuslaitos on suojannut noin 15 taloa yhteistyössä asukkaiden kanssa. Noin kymmenessä paikassa on pumpattu vettä”, Kaikkonen laskee.
”Lähtökohtaisesti asukkaat suojaavat itse rakennuksensa, mutta pelastuslaitos ohjaa ja opastaa.”
Tulvatehtävät ovat painottuneet Alavieskaan, Ylivieskan Niemelänkylään sekä Kalajoen Rautioon, mutta muitakin tulvapaikkoja on.
”Lähtökohtaisesti asukkaat suojaavat itse rakennuksensa, mutta pelastuslaitos ohjaa ja opastaa”, Kaikkonen kertoo.
Hänen mukaansa muutamia asuinrakennuksia on jo kastunut, mahdollisesti myös muita rakennuksia.
”Vapaa-ajan asuntoihin meillä ei ole voimavaroja sitoutua”, Kaikkonen toteaa.
Traktori kuljetti perjantaina mursketta suojaamaan asuinrakennusta Ylivieskan Niemelänkylässä. Tontille johtava tie oli veden alla. Kuva: Antti Kotka, kuvakaappaus videoltaKaikkosen mukaan tulvat ovat jokavuotinen ilmiö, mutta jääpadot tekevät tulvista arvaamattomia. On tiettyjä paikkoja, jotka aina tulvivat, mutta padot eivät aina muodostu samoihin paikkoihin.
Tulva on hänen mukaansa nyt etuajassa.
”Suvantopaikoilla on paikoin vielä paksut jäät. Kun jäät lähtevät virtapaikoissa liikkeelle, ne voivat muodostaa patoja nopeasti.”
Kalajoen pääuoman lisäksi tulvivat pienet sivujoet ja isot ojat. Seuraavaksi tulvia odotetaan Pyhä- ja Siikajokilaaksoon.
Tulvakeskuksen mukaan kevättulvat ovat viikonvaihteen aikana huipussaan suuressa osassa länsirannikkoa, ja vedenpinnat ovat nousseet paikoin ennätyksellisiin korkeuksiin. Jääpadot uhkaavat useissa länsirannikon joissa.
Erityisesti Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla sekä Satakunnassa Karvianjoen vesistössä nousu jatkuu vielä. Ennusteiden mukaan ensi viikolla voimakkaasti viilenevä sää katkaisee vedenpinnan nousun, mikä helpottaa tulvimista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







