Puinnit edenneet joutuin
Puinnit taukosivat osassa maata alkuviikon sadekuurojen vuoksi, mutta yleisesti puinnit ovat edistyneet vauhdikkaasti hyvissä oloissa, kertoo Vilja-alan yhteistyöryhmä (Vyr) puintikatsauksessaan.
Ryhmän kokoaman asiantuntijaraadin mukaan syysrukiit on tältä syksyltä saatu korjattua koko maassa ja myös syysvehnän sadonkorjuu on lähes päättynyt.
Ohrista on puitu alueesta riippuen 70–90 prosenttia ja kaurasta 60–90 prosenttia. Myös kevätvehnän puinneissa ollaan yli puolen välin.
Kokonaisuudessaan viljoista oli tämän viikon alussa puitu alueesta riippuen 70–90 prosenttia. Viime viikolla päästiin aloittamaan myös kevätöljykasvien puinteja.
Vyr arvioi, että viljan puinnit saadaan päätökseen, tai ainakin hyvin lähelle sitä, ensi viikon kuluessa. Öljykasvit saadaan puitua 2–3 viikon kuluessa, vielä kasvustot eivät ole täysin tuleentuneet.
Sadot ovat vaihdelleet pienienkin alueiden sisällä kesän sadekuurojen paikallisuuden vuoksi. Keskimäärin sadot vastaavat Tiken viime viikolla arvioimaa viljamäärää, asiantuntijaraati sanoo. Tiedot tarkentuvat, kun puinnit on saatu kokonaan tehtyä.
Suhteellisen aikainen sadonkorjuu ja nyt ennustettu poutainen sää antavat hyvän mahdollisuuden myös syysvehnän kylvöön, ryhmä toteaa.
Vastaavaan aikaan viime vuonna puintitilanne oli täysin erilainen.
Viileä kasvukausi sekä epävakainen ja sateinen elokuu pitkittivät puintien aloittamista. Runsaat sateet haittasivat puintien tekoa koko puintikauden ja syksy oli erittäin märkä.
Viime vuonna viides syyskuuta oli Vyrin seurannan mukaan viljoista puitu alueesta riippuen 15–20 prosenttia. Rukiin puinnit olivat lopuillaan, mutta esimerkiksi ohrasta oli korjattu alueittain vasta 5–30 prosenttia.
Syksyllä 2011 puinnit olivat edenneet tässä vaiheessa pitkälle. Vyr puintiseurannan mukaan tuolloin puinneista oli tehty syyskuun alussa 80 prosenttia Lappia lukuun ottamatta.
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
