”Maidontuottajille oikeudenmukainen kohtelu”
Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja Olli Rehn (kesk.) pitää kiinni siitä, että Itämeren alueen maidontuottajat ovat Venäjä-pakotteiden suhteen samalla viivalla hedelmän- ja vihannestuottajien kanssa.
EU-parlamentin varapuheenjohtajan töiden lisäksi Olli Rehn työskentelee kansainvälisen kaupan valiokunnassa ja seuraa etenkin Venäjä-suhteita. Kuva: Kari SalonenEuroparlamentaarikko Olli Rehn (kesk.) pitää erittäin ikävänä, että maatalousneuvostossa jo kertaalleen saavutettu ja parlamentin maatalousvaliokunnan kannattama sopimus Venäjä-pakotteiden korvaamisesta Suomen ja Baltian maidontuottajille ”törmäsi seinään”.
”On hyvin tärkeää, että komissio löytää vastaavan oikeudenmukaisen hyvityksen viennin seisahtumisesta maidontuottajille kuin hedelmä- ja vihannestuottajillekin”, hän sanoi perjantaina Helsingissä.
Maitosektorin Venäjän-viennin tyrehtyminen oli määrä korvata pohjoisille maidontuottajille, mutta EU-komissio ei ole sovitun suunnitelman mukaisesti löytänyt siihen varoja. Näin Suomessa asia hoidetaan ainakin väliaikaisesti kansallisin varoin, mutta korvausta ei ainakaan nykytiedolla heru etelän AB-alueen tuottajille.
Koska komissio vaihtuu viikon kuluttua, asia siirtyy. Rehn uskoo, että parlamentti tulee seuraamaan, ettei asia hautaudu.
”Ainakin maatalousvaliokunnassa on tästä hyvin vahva tahtotila.”
Eteläisten jäsenmaiden hedelmä- ja vihannestuottajille on maksettu korvausta viennin seisahtumisesta Venäjän otettua käyttöön vastapakotteet heinäkuun lopulla.
Rehn myös muistutti, että oleellisinta olisi kuitenkin päästä eroon pakotteiden ja vastapakotteiden kierteestä. Se voi tapahtua vain vasta, kun myös Venäjä sitoutuu tukemaan rauhanomaista ratkaisua Ukrainan-kriisissä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

