Uhanalaisia lajeja jo yli 2000
Lajiston köyhtyminen jatkuu Suomessa. Päivitettyyn lajiluetteloon kirjattiin 2 124 uhanalaista lajia. Niistä erityisesti suojeltavia lajeja on 680. Ennen tarkistusta uhanalaisia lajeja oli 1418, joista 616 erityisesti suojeltavia.Luonnonsuojeluasetuksen luettelo uhanalaisista lajeista päivitettiin valtioneuvoston päätöksellä. Luettelo uudistettiin vuonna 2010 valmistuneen Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnin pohjalta.
Ympäristöministeriön mukaan lajimäärä kasvoi entistä kattavamman arvioinnin tuloksena. Suomen lajien uhanalaisuusarviointi on yksi maailman laajimmista, vaikka vain vajaa puolet lajeista tunnetaan niin hyvin, että niiden uhanalaisuus voidaan arvioida.
Lajiston uhanalaistuminen jatkuu. Uhanalaisten lajien osuus arvioiduista lajeista on kasvanut vuodesta 2000 noin 0,5 prosenttiyksikköä päätyen 10,5 prosenttiin. Uusina tulokkaina lajilistalle päätyivät muun muassa suokukko ja Käsivarren Lapissa elävä perhonen, kääpiöhopeatäplä.
Kaksi kovakuoriaislajia, jalavajäärä ja tammikukkajäärä rauhoitettiin. Yhden perhosen, lehtovähämittarin, rauhoitus purettiin.
"Uhanalaisten lajien määrän kasvu on otettava vakavasti. Lopulta myös me ihmiset olemme täysin riippuvaisia siitä, että luonto voi hyvin. Globaalisti on jo käynnissä lajien kuudes sukupuuttoaalto, mikä murentaa kaikkien ekosysteemien toimivuuden pohjaa", ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) painottaa.
Suomi on sitoutunut pysäyttämään vuoteen 2020 mennessä Suomen luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

