Israel kiihdytti iskujaan Gazan kaistalle – yli 400 iskua viikonlopun aikana
Aselepo osapuolien välillä päättyi perjantaina.
Ihmiset kerääntyivät katsomaan Israelin edellisen yön pommitusten jälkiä Gazan kaistalla sunnuntaina. LEHTIKUVA/AFP.Israel on moukaroinut Gazan kaistaa sadoilla ilmaiskuilla sen jälkeen, kun aselepo Israelin ja äärijärjestö Hamasin välillä päättyi perjantaina.
Israelin asevoimien mukaan se on tehnyt Gazaan jo yli 400 iskua.
Yksi tehtiin myöhään eilen illalla Nuseiratin pakolaisleirille, kertoi palestiinalaisten uutistoimisto Wafa.
Hamasin hallitseman alueen terveysviranomaisten mukaan iskuissa on viime päivinä kuollut yhteensä ainakin 240 ihmistä.
Kansainväliset vaatimukset uudelle aselevolle ja siviiliväestön suojelemiselle ovat lisääntyneet.
Eilen Israel veti kuitenkin tiedustelupalvelu Mossadin neuvottelijat pois Qatarista, jossa aseleponeuvotteluja oli käyty. Israel kuvaili neuvottelujen joutuneen umpikujaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



