Puukauppa käy tahmeasti
Monen hyvän puumarkkinavuoden jälkeen tänä syksynä puuta voi olla hankalaa saada kaupaksi Länsi-Suomen alueella.
”Kysyntä on valitettavasti heikentynyt kaikilla puutavaralajeilla. Osalle kohteista voi olla tosi vaikea saada tarjouksia”, toteaa johtaja Marko Mäki-Hakola Länsi-Suomen metsänomistajien liitosta.
Tilanne on harmillinen, sillä puuta olisi Mäki-Hakolan mukaan tulossa tarjolle.
”Nyt pitäisi saada kauppa käymään tasaisesti.”
Heikentynyt kysyntä on heijastunut myös hinnanlaskupaineina.
”Tähän mennessä kehitys on ollut onneksi suhteellisen tasaista. Metsänhoitoyhdistyksen tekemä puukaupan kilpailutus on oikeastaan nyt metsätalouden kannattavuuden edellytys.”
Lauhan viime talven surkeat korjuukelit ovat osasyy puun heikentyneeseen kysyntään. Ostajilla jäi viime talvelle suunniteltuja hakkuita tekemättä, joten näille siirtyneille leimikoille kiirehditään nyt uudestaan.
Jos pakkaskelit saapuisivat Länsi-Suomeen pian ja sää pysyisi talvisena, tilanne helpottuisi.
Mäki-Hakola muistuttaa, että omatoimisen hankintahakkaajan on syytä sopia etukäteen puukaupasta ostajan kanssa.
”Metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelun kautta pystytään metsänomistajien leimikoita hoitamaan, koska niistä puuta toimitetaan eteenpäin pitempiaikaisella yhteistyöllä ja jokainen puutavaralaji voidaan ohjata sinne, missä siitä on paras maksukyky.”
Huonoin markkinatilanne on koko vuoden ollut energiapuulla. Isot energialaitokset ovat käyneet kivihiilellä ja energiapuu on jäänyt kysynnän puutteessa metsiin.
”Toivottavasti turpeen ja metsähakkeen tuet ja verotus palautetaan nopeasti vuoden 2012 tasolle. Metsissä on tosi paljon puuta, joka pitäisi saada käyttöön.”
Mäki-Hakola tähdentää, että puuta riittää kaikkien jo ilmoitettujen uusien investointien käyttöön ja lisääkin investointeja pystyttäisiin metsistä ruokkimaan.
”Teollisuuden ei tarvitse olla huolissaan puun saatavuudesta vaikkapa Äänekoskelle.”
HANNA LENSU
Huonoin markkina-
tilanne on koko vuoden ollut
energiapuulla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
