vierasyliö Ruokaturvan merkitys kasvaa

Eduskunnassa keskusteltiin huhtikuussa pari tuntia

aiheesta Luonnonvarojen

kestävä ja tehokas käyttö.

Keskustelussa kävimme läpi

kesäkuussa pidettävän Rio +20 -konferenssin teemoja. Olimme ulkoasiainvaliokunnassa valmistelleet aiheesta melko perinpohjaisen mietinnön, usean erikoisvaliokunnan lausuntojen pohjalta. Yhtenä isona teemana mietinnössä oli ruokaturva.

Ennen keskustelua kuulimme Intian maaseutukehityksestä vastaavan ministeri

Jairam Rameshin puheen. Hän nosti esiin muun muassa kestävän kehityksen tavoitteiden osalta sen, että niiden

pitäisi koskea kaikkia valtioita, ei vain kehitysmaita.

Toinen mieleen jäänyt kohta

oli se, että emme vieläkään ymmärrä riittävästi erilaisten

ympäristöstä, taloudesta ja yhteiskuntaoloista aiheutuvien paineiden yhteisvaikutuksia.

Lisäksi Ramesh korosti, että kestävän kehityksen keskiössä on maatalous.

Kun puhutaan kestävästä

kehityksestä, on tärkeätä

huomioida tasapainoisesti kaikki sen kolme ulottuvuutta: ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen.

Asiantuntijakuulemisessa eräässä lausunnossa nostettiin esiin lisäksi sosiaalisen

kestävyyden kaksi eri pilaria: yksilöiden henkinen ja fyysinen

hyvinvointi sekä yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo.

Yleisesti käytössä olevan määrittelyn mukaan ruokaturva toteutuu, kun kaikilla ihmisillä kaikkina aikoina on mahdollisuus hankkia riittävästi turvallista ja ravinteikasta ruokaa terveellisen ja aktiivisen elämän ylläpitämiseksi.

Ruokaturva on noussut

erityisesti ruokakriisien jälkeen esille. Samoin ilmastonmuutos ja polttoaineiden sekä

tuotantopanosten hintojen nousut ovat palauttaneet

ruuan agendalle.

Voimakas globaali väestönkasvu ja kasvava ruoan kysyntä

kehitysmaissa sekä maatalousmaan väheneminen ovat

aiheuttaneet tarpeen keskustella ruokaturvasta maailmanlaajuisesti.

Myös ruuan haaskaukseen puuttuminen on välttämätöntä. Suomessa esimerkiksi maa- ja kotitalousnaiset kampanjoivat teemalla Älä ruoki hukkaa.

Suomen on jatkossakin

tärkeätä huolehtia huoltovarmuudestaan sekä ylläpitää

oikeutta ja mahdollisuutta tuottaa pääsääntöisesti oma ruokansa. Se on mielestäni kaikkien maiden, ei vain

oikeus, vaan myös velvollisuus kansalaisiaan kohtaan.

Myös liiallista alueellista tuotantosuuntien keskittymistä on huoltovarmuusmielessäkin vältettävä. Tämä kaikki vaatii niin luonnonvaratutkimusta, kestävää luonnonvarojen käyttöä kuin pitkäjänteistä politiikkaakin.

Viljelijöiden ääntä on kuunneltava päätöksenteossa.

Kun puhutaan maataloudesta, se ei tarkoita vain

viljelijäyrittäjän omaa tai

puolison työpaikkaa. Kuvaan kuuluvat myös muun muassa ympäristöstä huolehtiminen, maiseman ylläpito, maaseudun asuttuna pitäminen ja toimiva energiahuolto.

Haasteet on käännettävä Suomen osalta mahdollisuuksiksi vihreässä taloudessa.

Suomen rooli kestävän

kehityksen edistämisessä on tärkeä. Meillä korkealle

priorisoidut teemat, kuten

tyttöjen ja naisten koulutusmahdollisuudet ja tasa-arvo sekä hyvä hallinto ja oikeusjärjestelmä, ovat tärkeitä

kaikkialla maailmassa.

Kehitysmaiden maataloudesta naisten harteilla on lähes puolet, mutta silti naisilla ei monessa maassa ole vieläkään perimis- tai maanomistusoikeutta. Tämä haittaa naisviljelijöiden lainan saantia ja usein myös osuuskuntien

jäseneksi pääsyä.

Lisäksi neuvontapalveluiden ja ammatillisen koulutuksen puutteet estävät tuotannon

tehostumista.

Maatalous- ja maaseutukehitys näyttelevät merkittävää roolia, kun halutaan

vähentää nälkää näkevien määrää maailmassa.

Oli hyvä, että viime vaalikaudella ulkomaankauppa-

ja kehitysministerimme

palautti sen merkitystä

takaisin kehitysagendalle.

Pian näin tapahtui myös

maailmanlaajuisesti.

Yleinen huomio oli, että

olimme menneet väärään suuntaan kutistaessamme maaseudulle ohjattavia

kehityspanoksia.

Pientiloilla tuotetaan 80

prosenttia eteläisen Afrikan

ja Aasian ruoantuotannosta. Etelä-etelä-kaupankäynnin esteitä on pystyttävä purkamaan – ratkaisu ei ole tuottaa elintarvikkeita niin sanottujen länsimaiden markkinoille.

Infrastruktuurin ja esimerkiksi sähkönjakelun

sekä puhelinyhteyksien

parantuminen kehitysmaissa tuo lisätoiveita koko elintarvikeketjun kehittymiseen; vielä tarvittaisiin huoltovarmuusvarastoja tai edes

varastoja.

Viljelijöille on taattava

rahoitus ja pääsy markki-

noille sekä tieto sadoista ja säätiloista. Tämä kaikki ei tule onnistumaan ilman yksityissektorin mukaanottoa.

Pidän tärkeänä, että Rio +20 -konferenssissa saavutetaan päätös, jonka mukaan Kestävän

kehityksen tavoitteita (SDG) aletaan valmistella vuoden 2015 jälkeiseen aikaan.

Siinä on hyvä yhdistää

vuosituhattavoitteiden ja

kestävyyden aspektit. Ruokaturvan tulee olla yhtenä näistä tavoitteista.

Pääosa maailman köyhimmistä ihmisistä elää luonnonvaroiltaan runsaissa maissa. Kestävän kehityksen haasteet lähtevätkin paikallisista

toimista!

Kehityksen hyötyjen on

jakaannuttava niin naisten ja miesten kuin maaseudun ja kaupunkienkin välillä oikeudenmukaisesti.

KATRI KOMI

Kirjoittaja on maa- ja metsätieteiden maisteri ja kansanedustaja (kesk.) Joroisista.

Avaa artikkelin PDF