Maatilan yhtiöittäminen houkuttaa yhä useampia
Selkeät taloudelliset edut ovat lisänneet osakeyhtiönä hoidettujen maatilojen määrää. Maatilaosakeyhtiöitä on nyt vajaat 800. Luku on kolminkertaistunut vuosikymmenessä, arvioi johtava asiantuntija Markku Kovalainen Pohjois-Pohjanmaan verotoimistosta.
Yhtiöittämistä suunnitellaan yhä useammalla tilalla. ”Kyselyitä tulee runsaasti”, Kovalainen sanoo.
Yhtiöittämiseen ei pidä rynnätä ilman perusteellista valmistelua, korostaa verokonsultti ja varatuomari Ilkka Ojala. Paluuta entiseen ei ole, ei ainakaan kohtuuhintaista.
”Yhtiöittäminen ei kannata, ellei siitä ole selkeää veroetua.”
Osakeyhtiöiksi on muutettu etupäässä isoja karjatiloja. Ojalan mielestä myös sivutoimisesti hoidettu viljatila voi sopia yhtiöitettäväksi, jos tilan ulkopuolisia ansiotuloja on merkittävästi.
Jukka ja Sari Karhumaa muuttivat maitotilansa osakeyhtiöksi viime elokuussa. Ennen muutosta tehtiin tarkat laskelmat saatavista veroeduista.
Yhtiöittämisestä on etua vasta, kun viljelijän ansiotulot ylittävät 50 000 euroa, Karhumaat ovat laskeneet.Sivut 8–9
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
