Metsänomistajan etu ajaayhdistyksen identiteetin ohi
Viimeisen viiden vuoden aikana 62 metsänhoitoyhdistystä on sulautunut 22 yhdistykseksi. Yhteensä metsänhoitoyhdistyksiä on tämän vuoden alusta alkaen 96.
”Rakennekehitys on ollut vilkasta”, kehittämisasiantuntija Lasse Lahtinen MTK:n metsälinjalta toteaa.
”Yhdistymisellä haetaan kustannustehokkuutta. Metsänomistaja saa palveluita entistä edullisemmin.”
Lahtinen uskoo, että yhdistymiset jatkuvat tulevina vuosina reippaalla tahdilla.
Tämän vuoden alussa toimintansa aloitti neljä yhdistystä, joissa reviiriä on laajennettu sulautumalla naapuriyhdistyksiin.
Metsänhoitoyhdistys Kerimäki liittyi Itä-Savoon. Toiminnanjohtaja Harri Huupponen kuvailee yhdistymistä ”helpoksi avioliitoksi”.
Vanhaa ei jääty haikailemaan, yhteinen sävel löytyi sopuisasti.
Huupponen rohkaisee muitakin pieniä yhdistyksiä harkitsemaan yhdistymistä.
”Organisaatio ei ole olennainen asia, vaan metsänomistaja, jota palvellaan.”
Huupposen mukaan fuusio keventää yhdistyksen hallintoa. Toimihenkilöiden työnkuvaa ohjataan toimistotöistä metsään eli aikaa säästyy metsänomistajien palveluun.
Itä-Savon metsänhoitoyhdistys aikoo vahvistaa omaisuudenhallintapalveluita eli jouduttaa metsätilakauppoja ja sukupolvenvaihdoksia.
Yhdistyminen tuo myös entistä suurempia urakoita. Esimerkiksi puuntaimia voidaan tilata kerralla enemmän, Huupponen toteaa.
Metsänhoitoyhdistys Sisä-Savo ja Kallavesi yhdistyivät vuoden alussa Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Savoksi. Sen toiminnanjohtaja Pekka Sahlman on fuusion hyödyistä vakuuttunut.
”Edunvalvonta tehostuu ja palvelut paranevat”, kuuluvat perustelut.
Uusi yhdistys aikoo satsata teiden ja ojien perusparannukseen ja metsäsuunnitelmien tekemiseen.
Kun metsänhoitoyhdistyksiä liittyy yhteen, toimihenkilöt voivat siirtyä yleismies jantusen tehtävistä oman alansa asiantuntijoiksi.
”Sukupolvenvaihdoksiin ja kiinteistönvälitykseen keskittyy nyt kolme henkilöä usean sivutoimisen sijaan”, Sahlman kertoo.
Itä-Savon Huupposen mukaan yhdistyksestä ei irtisanota toimihenkilöitä fuusion takia.
”Metsänhoitomaksun poistuminen tuo kuitenkin haasteita. Jos henkilöstöä pitää vähentää, se hoidetaan iäkkäiden työntekijöiden eläkkeelle jäämisen yhteydessä”, hän sanoo.
Pohjois-Savon Sahlman ei usko, että väkeä joudutaan vähentämään.
”Ainoastaan toimenkuva muuttuu monella.”
Toiminnanjohtajien mukaan yhdistymiset on otettu hyvin vastaan eikä napinaa jäsenistöstä ole kuulunut.
SUVI NIEMI
Ainoastaan toimenkuva muuttuu monella.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
