Rapala-rahasto etsii palkittavia kohteita
Suomalaisen uistinvalmistajan Rapalan perustamasta rahastosta jaetaan tänäkin vuonna avustusta kalavesien ja kalaston hoitoon sekä kalastusmahdollisuuksien turvaamiseen ja parantamiseen.Kalojen istutuksiin avustusta ei myönnetä.
Viime vuonna rahasto myönsi tukea 15 taholle. Avustuksen saajien joukossa oli osakaskuntia, kalastusseuroja, hoitoyhdistyksiä ja tutkijoita.
Viime vuoden apurahalla tehtiin Rautalammilla taimenille kutupaikka, Lentiirassa saatiin pyörätuolitie kalapaikalle, Pylkönmäellä löydettiin alkuperäinen taimenkanta. Avustuksilla vauhditettiin useita talkoilla tehtyjä kunnostustoimia.
Tänä vuonna rahasto on varautunut myöntämään 300–5 000 euron raha-avustuksia tai välinelahjoituksia. Apurahojen hakuaika päättyy 15. huhtikuuta. Valitut avustuskohteet julkistetaan toukokuun lopussa, avustuksista ilmoitetaan myös suoraan hakijoille.
Hakemukset pyydetään toimittamaam joko sähköpostiosoitteeseen rahasto@rapala.fi, tai postin välityksellä osoitteeseen Rapala VMC Oyj, Rapala-rahasto, Arabiankatu 12, 00560 HELSINKI.
Hakemuksia käsittelee asiantuntijaryhmä, jossa on Rapalan, Normark Suomi Oy:n, tutkimuksen, kalaveden hoidon sekä median edustajia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


