Landepussi kuljettaa tietoa ja pientuottajien herkkuja
Tampereelta takaisin Liminkaan muuttanut Aino Suutari iloitsi Maaseudun mahtavimman kauppa-auton tarjonnasta. Mukaan tarttui lättyjauhoja. Landepussiksikin kutsuttua autoa kuljettaa ja pientuottajien herkkuja myy Juhani Niemelä. Pekka Fali Kuva: Viestilehtien arkistoLIMINKA (MT)
Tutkija ja perheenisä Juhani Niemelä otti vastaan mielenkiintoisen kesätyön. Hän kuljettaa syyskuuhun asti hippibändin keikkabussia muistuttavaa kauppa-autoa, Landepussia.
Kauppa-auto aloitti kiertueensa Vieremältä toukokuun lopulla. Torstaina auto piristi sateista arkea Limingan torilla Pohjois-Pohjanmaalla.
Liminkalainen paluumuuttaja Aino Suutari kipuaa myymälään. Mukaan tarttuu lättyjauhoja ja kurpitsasalaattia.
”Kahdeksan euroa, onpa edullista!” Suutari huudahtaa.
Niemelä myy ympäri Suomen tulevien pientuottajien ruokaa. Hän ilahtuu elintarvikkeista, jotka on osattu tuotteistaa hyvin.
”Paras on pakkaus, joka on käsintehdyn näköinen ja jossa näkyy yrityksen nimi ja mahdollisesti perheen kuva”, kauppias toteaa.
Rieskanäkkäri, oikeista marjoista tehty kuohujuoma ja mustaherukkasuklaa ovat esimerkkejä hyvin kauppansa tekevistä tuotteista.
”Hunaja vietiin käsistä heti ensimmäisenä”, Niemelä kertoo.
Täydennystä hän saa Matkahuollon kautta.
Kauppa-auton kylkiäisinä toreille rantautuu paikallisia Leader-yhdistyksiä kertomaan maaseudun hanketuista. Seuraava rahoituskausi alkaa ensi vuonna.
Yhdistykset kannustavat maaseudun asukkaita kehittämään kotiseutuaan, lisäämään sen viihtyisyyttä sekä synnyttämään uusia työpaikkoja ja yrityksiä.
”Pienyritykset ja yhdistykset voivat saada EU-rahaa tuhannesta eurosta jopa sataan tuhanteen euroon. Tukea saa tavallisesti esimerkiksi laiteinvestointeihin tai ensimmäisen työntekijän palkkaukseen”, taloussuunnittelija Riikka Hautala Nouseva Rannikkoseutu ry:stä kertoo.
Limingassa Leader-tukea on saanut muun muassa Pelti- ja hitsaustyö Kar-Ju Oy, joka investoi tukirahalla metallintyöstökoneisiin. Limingan kunta puolestaan sain tuella uuden lintutornin.
Landepussin pysähdyspaikkoja on kaikkiaan 42. Tänään perjantaina sen voi bongata Kempeleessä ja Oulussa, lauantaina Iissä ja sunnuntaina Taivalkoskella. Sen jälkeen auto jatkaa Kuusamoon ja Lappiin.
SUVI NIEMI
Kauppa-auton pysähdyspaikat ja aikataulu osoitteessa maaseutu.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
