SOK:n Niemelä ei tunnusta kaupan haalineen osuuksia
Prisma ja Citymarket kisaavat markkinaosuuksista muun muassa Jumbon kauppakeskuksessa Vantaalla. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoKaupan saama osuus elintarvikeketjusta ei ole noussut enempää kuin mitä sen tuottavuuden ja tehokkuuden nousu edellyttävät, SOK:n pääjohtaja Kuisma Niemelän sanoo.
Lisäksi kauppa on lisännyt osuuttaan jakeluketjusta.
Hallituksen linjaukset määräävän markkinaosuuden vaikutuksista jäävät Niemelän mukaan nähtäväksi.
”Suomessa ei kaupan tilanne poikkea muista länsimaista mitenkään, Ruotsissa ja Tanskassa kahdella suurimmalla toimijalla on yli 80 prosentin markkinaosuus.”
Tuottajien saama korvaus on nykyisellään liian pieni rehun ja muiden kustannusten noustua, Niemelä sanoo.
”Ongelma on raju tuotantopanosten heilahtelu.”
Kaupan on hänen mielestään vaikea vaikuttaa asiaan, koska tavoitteena on pitkäaikainen ja tasainen toiminta, jossa tuotantomäärät sovitaan teollisuuden kanssa mahdollisimman pitkälle etukäteen.
”Me emme harrasta mitään lottopottikulttuuria, jossa lyhyistä vaihteluista yritettäisiin saada mahdollisimman isoa voittoa.”
Elintarvikkeiden kuluttajat ovat jakautuneet kahteen osaan: Osa vaatii erittäin edullista hintaa, heillä ei ole varaa maksaa ruuasta yhtään ylimääräistä. Sitten on toinen osa, jolle hinta ei ole tärkein tekijä, heille tarjotaan esimerkiksi luomu- ja lähiruokaa.
”Osuuskaupat ovat kuluttajaosuuskuntia, jotka ovat neuvottelutilanteessa kuluttajan puolella pöytää. Tavoite on tuottaa sellaisia tuotteita, joka on kuluttajien toiveiden mukaista”, Niemelä sanoo.
Suomessa on pystytty pitämään elintarvikkeet kotimaisina. Esimerkiksi S-ryhmän myymästä tuorelihasta 95 prosenttia on kotimaista, kun Ruotsissa osuus on vain 60 prosenttia.
Teollisuus on ollut tyytyväinen S-ryhmän pitkäjänteiseen sopimuslinjaan, jossa pyritään ennustamaan ruuan, esimerkiksi kinkkujen tai kananmunien tarve mahdollisimman pitkälle etukäteen.
Esimerkiksi rehun hinnan nopeaan nousuun kesän aikana on kaupan vaikea reagoida heti syksyllä, se jää lähinnä teollisuuden ja tuottajien väliseksi neuvotteluksi.
JOUKO KYYTSÖNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
