Kuolevien hoidossa isoja alueellisia eroja
Saattohoidon saatavuus ja laatu vaihtelevat Suomessa.
Tilanne on parantunut, mutta edelleen on vahvempia ja heikompia kuntia, sanoo vs. ylilääkäri Juho Lehto Tampereen yliopistollisen sairaalan palliatiivisesta yksiköstä. ”Satsaukset ja resurssit vaihtelevat asuinpaikasta riippuen. Niin ei tietenkään saisi olla.”
”Saattohoito etenee, mutta ei niin nopeasti kuin pitäisi”, sanoo Valviran ylilääkäri Sari Anttila.
Anttila muistuttaa, että jokaisessa kunnassa on saattohoitopotilaita. ”Terveyskeskuksissa ei aina ole edes paikkoja heille.”
Myöskään lääkäreiden ja hoitajien osaaminen ei kaikkialla riitä. Yhden hengen huoneita ei ole tarpeeksi, mutta niitä on rakenteilla sairaaloihin.
Isoja harppauksia on otettu eteenpäin, kertoo Etenen pääsihteeri, ylilääkäri Ritva Halila sosiaali- ja terveysministeriöstä. Etene on valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta.
Halilan mukaan esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sekä Pirkanmaan sairaanhoitopiirillä on koko alueen kattava saattohoitosuunnitelma. Turku ja Kuopio valmistelevat omiaan niiden pohjalta.
”Vielä on alueita, joista kuuluu viestiä, että saattohoito on järjestetty sattumanvaraisesti”, Halila kertoo.
Esimerkiksi Oulun ja Lapin sairaanhoitopiireissä yhtenäistä, koko alueen kattavaa suunnitelmaa ei ole.
Saattohoidossa saatetaan ihminen kuolemaan ja lievitetään kuolevan kärsimyksiä.
Terveyskeskus on yleisin saattohoitopaikka. Lehdon mukaan kaikissa yliopistosairaaloissa alkaa olla palliatiivinen yksikkö, joskin niiden resurssit vaihtelevat. Monissa isoissa keskussairaaloissa on palliatiivinen konsultaatiotiimi.
Palliatiivinen hoito tarkoittaa oireenmukaista hoitoa, jonka loppuvaihe on viimeisten viikkojen tai päivien saattohoito.
Halilan mukaan nuoret lääkärit ovat heränneet saattohoidon tärkeyteen. Myös hoitajien koulutus on lisääntynyt.
Halila muistuttaa, että resursseista puhuttaessa saattohoito on edullista ihmistyötä, ei kallista tekniikkaa.
Lehdon mukaan hyvään saattohoitoon kuuluu mahdollisuus hyvään kotisaattohoitoon. Haja-asutusalueilla tilanne monimutkaistuu.
Usein elämän loppuvaiheessa saattohoidettavan luona pitää käydä jopa viisi kertaa vuorokaudessa.
”Mitä pidemmät välimatkat, sitä enemmän joudutaan tukeutumaan vuodeosastoihin. Jos on sata kilometriä väliä ja monta hoidettavaa, kotisairaanhoito ajaa käytännössä vain autoa.”
Lehdon mukaan pienissä kunnissa on myös hyviä ratkaisuja.
”Paljon on kiinni siitä, onko kunnassa ollut asiasta kiinnostuneita lääkäreitä ja hoitajia. Pienimuotoiset ratkaisut eivät vaadi valtavia lisäresursseja, paljon on kiinni tietotaidosta ja tahdosta.”
Anttilan mukaan terveydenhuoltoa valvovaan Valviraan kannellaan eniten riittämättömästä kivunhoidosta.
”Kipulääkettä on annettu liian vähän. Ei ole osattu tunnistaa kipua eikä seurata, tehosiko lääkitys.”
Lehdosta tämä on surullista kuulla. ”Kipuun on kiinnitetty huomiota tosin pitkään. Harmillista, jos siinäkin on edelleen väliinputoajia.”
Omaiset yllättyvät välillä tiedosta, että potilas on elämänsä loppusuoralla, Anttila kertoo. Sitä ei ole osattu kertoa heille.
”Omaisen ja potilaan kanssa pitää keskustella siitä, missä mennään. Ei saa tulla yllätyksenä, että ollaan saattohoitovaiheessa.”
PAULA LIESMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
