Merimetsojen torjunta halutaan lisää lupia
Suomessa pesii yli 17 000 merimetsoparia. Ely-keskukset antavat kitsaasti tappo- tai häirintälupia lajille, joka on suojeltu EU:n lintudirektiivillä. Muissa EU-maissa lupia saa helpommin.Kalastajat ja kalankasvattajat haluaisivat rajoittaa merimetsokannan kasvua.
Kansanedustaja Mats Nylund (r.) on tehnyt hallitukselle kirjallisen kyselyn merimetsojen metsästyksestä. Hänen mielestään EU-parlamentin uusin raportti merimetsoista antaa Suomelle painavan syyn tarkistaa pyyntilupakäytäntöä.
Airiston-Velkuan kalastusalueen isännöitsijän Timo Saarisen mukaan Varsinais-Suomen ja Satakunnan ainoa merimetsojen häirintälupa saatiin Mynälahden alueelle. Taivassalon kalastajaseura sai viime vuonna luvan ampua sata merimetsoa, täksi vuodeksi seura on hakenut tappolupaa 60 linnulle.
Suomenlahdella on tutkittu merimetsojen ravintoa oksennuspalloista. Kotkan Laurinkarin merimetsot söivät kesällä 2011 noin 38 tonnia kalaa, määrästä 20 tonnia oli ahventa.
Loviisan Bisabadenissa merimetsot saalistivat 165 tonnia kalaa, ahventa siitä oli 35 tonnia.
Kaakon hylje- ja merimetsohanke Körmyssä todettiin merimetsojen syöneen ainakin 18 eri kalalajia, Etelä-Suomen merikalastajien liiton toiminnanjohtaja Teemu Tast kertoo.
Ensimmäiset merimetson pesinnät Suomessa todettiin vuonna 1996. Kanta on kasvanut ja kasvaa voimakkaasti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

