Koronakriisin epäonnistumiset otetaan selvitykseen – "Ei tässä syyllisiä etsitä", johtaja Veli-Pekka Nurmi Onnettomuustutkintakeskuksesta sanoo
Pääministeri Sanna Marin myöntää puutteita, joita tuli esiin muun muassa eri viranomaistahojen välisessä viestinnässä.
Kuinka korona olisi voitu hoitaa parempi? Selvitysryhmä ottaa asian tutkittavakseen. Kuva: Petteri KivimäkiOnnettomuustutkintakeskus ryhtyy tutkimaan koronapandemiakriisin vaiheita Suomessa. Tutkimaan perustetaan erillinen riippumaton ja puolueeton asiantuntijoista koostuva tutkintaryhmä.
"Tavoitteena ei ole etsiä syyllisiä, vaan kehittää tapoja, joilla voidaan varustautua tuleviin kriiseihin" sanoo johtava tutkija Kari Valtonen.
Valtonen sanoo, että tapahtumien kulku selvitetään tammikuusta lähtien.
"Ei me tässä syyllistä etsi", korostaa Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi.
Julkinen pöytäkirja tuloksista luovutetaan vuoden lopussa valtioneuvostolle.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) myöntää materiaalisiin ja tiedonvälitykseen liittyneen ongelmia.
Niitä ja eri tahojen toimivaltuuksiin liittyviä seikkoja ryhdymme selvittämään oppiaksemme tästä kriisistä tulevia päättäjiä varten, Marin sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
