Sari Essayah: "Ota lapsi, hänen äitinsä ja pakene" – ensimmäisessä joulussa ja nykyisessä pakolaiskriisissä on paljon samaa
"Lähimmäisenä ja ystävänä kohtaaminen koskettaa, kun on vieraalla maalla, ei-toivottuna, kieltä osaamattomana ja kaukana kodista."Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kirjoittaa kolumnissaan tulevan ja ensimmäisen joulun yhtäläisyyksistä.
"Ihmiskunnan ongelmien pysyvyydestä kertoo sekin, että ensimmäisen joulun tapahtumista luemme "ota lapsi, hänen äitinsä ja pakene…"; tyrannit, diktaattorit ja ääriliikkeet ovat luoneet vainoa, kaaosta ja sotaa läpi historian."
Nyt samoja tunteita: pelkoa ja ahdistusta, tuntevat sotaa ja kriisejä pakenevat pakolaiset.
"Muuttoliikkeen kohdemaissa olemme joutuneet haastavan tilanteen eteen. Jännitteet tulijoiden ja kantaväestön välillä voivat kasvaa, vaikka ääriliikkeiden sanomaan ei syttyisikään. Monet pelkäävät, että tulijat tuovat yhteiskuntiimme omat käsityksensä muun muassa ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta", Essayah kuvailee.
"Lähimmäisyydessä kasvaminen on toisten hyväksymistä luopumatta omien perinteidemme ja arvojemme kunnioittamisesta. Maamme kulttuuri ja arvot perustuvat kristilliseen, eurooppalaiseen traditioon."
Tätä kulttuuriperintöä on vaalittava myös päiväkotien ja koulujen kasvatustyössä, Essayah korostaa.
"Omien juurien tunteminen ja arvostaminen antavat vakaan pohjan, jolta voi turvallisesti kohdata ihmisiä erilaisista kulttuureista."
Joulun sanoma muuttaa ihmisiä ennakkoluuloja ja vihollisuuksi murtaen, Essayah painottaa.
"Lähimmäisenä ja ystävänä kohtaaminen koskettaa, kun on vieraalla maalla, ei-toivottuna, kieltä osaamattomana ja kaukana kodista", hän kirjoittaa.
"Saakoon joulun sanoma jälleen kantaa meitä kaikkia."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

