Suomesta löydetty kaksi uutta kotiloa
Suomesta on löydetty kaksi uutta kotilolajia, mikä nostaa maamme maanilviäisten lukumäärän 94:än.
Molemmat uudet lajit ovat vaateliaita elinympäristöjensä suhteen ja elävät ainoastaan kalkkipitoisissa kosteissa ympäristöissä.
6–7 millimetrin mittainen pulleasilokotilo löytyi Ahvenanmaalta ja 5–10 millimetrin kalkkitorvilokotilo lisättiin Suomen lajistoon Kuusamosta. Molemmat seudut tunnetaan suomalaisittain harvinaisesta kasvi- ja eläinlajistosta.
Kotilot määritettiin Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten metsälajien tutkimusohjelmassa eli Putte-hankkeessa.
”Suomesta voidaan odottaa löytyväksi vielä paljon uusia maanilviäislajeja, sillä kotilo- ja etanalajistoa on kartoitettu melko vähän ja eliöryhmän aktiivisia harrastajia ei juurikaan ole,” sanoo hankkeen päätutkija ja nilviäisasiantuntija Anne Koivunen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
