Stressiä, yksinäisyyttä, nukkumisvaikeuksia ja uupumusta – opiskelijoiden mielenterveysongelmat lisääntyneet jo 20 vuoden ajan, koronavuosi pahensi tilannetta entisestään
Vuodesta 2019 vuoteen 2020 mielenterveysongelmiin liittyvien kontaktien määrä kasvoi 26 prosentilla, kertoo Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiön johtajaylilääkäri Päivi Metsäniemi.
Tavallisesti matkailuterveysneuvonta syö paljon Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiön resursseja, mutta tällä hetkellä vaihtoon lähtee vain yksttäisiä opiskelijoita. Kuva: Kimmo HaimiYhä suurempi osa Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiöön (YTHS) tulleista yhteydenotoista liittyy mielenterveys- ja jaksamisongelmiin. Korkeakouluopiskelijat kärsivät muun muassa stressistä, yksinäisyydestä, nukkumisvaikeuksista ja uupumuksesta, kertoo johtajaylilääkäri Päivi Metsäniemi.
Vuodenvaihteessa myös ammattikorkeakoulut siirtyivät YTHS:n palveluiden piiriin, mikä ruuhkautti etenkin puhelinpalvelun. Osasyy oli siinä, että uudet työntekijät aloittivat vasta samana päivänä, kun ammattikorkeakouluopiskelijat pääsivät palveluiden piiriin.
"Missään vaiheessa emme ylittäneet lakimääräistä hoitotakuuta, joka on perusterveydenhuollon puolella kolme päivää, mutta olimme lähellä sitä. Viikko viikolta puhelujono on onneksi lyhentynyt. Nyt yleis- ja mielenterveyspuolella takaisinsoiton voi saada alle kahdessa tunnissa", Metsäniemi kertoo.
Suunterveyden puolella vastausta joutuu vielä odottamaan pari päivää, ja YTHS:n chat-palvelu on toistaiseksi poissa käytöstä.
YTHS ei tee koronatestejä, ja hengitystieinfektiot hoidetaan ainoastaan etänä. Normaalisti paljon huomiota vaativa matkailuterveysneuvonta on hiljentynyt, kun vain yksittäiset opiskelijat lähtevät vaihtoon.
Korkeakouluopiskelijoiden jaksamiseen on liittynyt syviä rakenteellisia ongelmia jo ennen koronaa, huomauttaa Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja Annika Nevanpää.
"Opiskelijoiden mielenterveys on heikentynyt viimeisten 20 vuoden aikana, ja korona on vain piste i:n päälle. Tilanne on nyt hyvin polaristoinut. Osalle etäopiskelu on jopa hyvä asia, toiset voivat entistä huonommin", Nevanpää sanoo.
Myös Metsäniemi on tietoinen pahenevista ongelmista.
"Vuodesta 2019 vuoteen 2020 mielenterveysongelmiin liittyvien kontaktien määrä kasvoi 26 prosentilla, ja määrä kasvanee edelleen. Nykyresursseilla ei voida venyä loputtomasti", Metsäniemi sanoo.
Vuodenvaihteen uudistuksen myötä YTHS sai runsaasti lisää työntekijöitä, joita ohjattiin etenkin mielenterveystyön pariin. Aiemmin säätiöllä työskenteli noin kymmenen psykiatrista sairaanhoitajaa, nyt heitä saatiin melkein 80 lisää.
"Pystymme nyt tarjoamaan matalalla kynnyksellä tukea, mutta vanhalla tavalla emme voi toimia. Jokaiselle ei voida tarjota pitkää reittiä kaikkien eri ammattilaisten kautta pitkään terapiaan."
Metsäniemen mukaan ryhmämuotoiset terapiat sekä nettiterapiat yleistyvät ja niillä voidaan helpottaa monen opiskelijan tilannetta. Myös ongelmien ennaltaehkäisy on tärkeää.
Kun opiskelija soittaa YTHS:lle ja pyytää apua mielenterveysongelmien kanssa, psykiatrinen sairaanhoitaja on häneen yhteydessä päivän tai kahden päästä konsultoituaan ensin oppilaitoksen omaa vastuutiimiä.
"Sitten aletaan selvittää, mistä on kysymys. Selvittelyjakso sairaanhoitajan kanssa kestää noin kuukauden, ja todella isolla osalla oireet rupeavat onneksi helpottamaan jo sen aikana."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

