Ukraina kertoo vapauttaneensa asutuskeskuksen Donetskissa, vastahyökkäys edennyt myös Bahmutin alueella
Ukraina on kertonut käynnistäneensä kesäkuussa paljon odotetun suurhyökkäyksen alueidensa valtaamiseksi takaisin.
Ukraina on myös saanut vallattua takaisin alueita miehittäjiltä, kertoi maan varapuolustusministeri. Kuva: LEHTIKUVA/AFPUkrainan joukot ovat vallanneet Venäjältä takaisin Rivnopilin asutuskeskuksen Donetskin alueella, Ukrainan varapuolustusministeri Hanna Maljar kertoi tänään viestipalvelu Telegramissa.
Facebookissa julkaistulla erillisellä videolla ukrainalaissotilaat poseeraavat Ukrainan lipun kanssa raunioituneen mökin edessä. Videolla yksi sotilaista kertoo, että Rivnopil vapautettiin sunnuntaina Venäjän joukkojen paettua alueelta.
"Menemme eteenpäin”, sotilas lisäsi.
Ukraina on kertonut käynnistäneensä kesäkuussa paljon odotetun suurhyökkäyksen alueidensa valtaamiseksi takaisin. Ukraina on saanut etulinjaan viime aikoina entistä tehokkaampaa länsimaista aseistusta, muun muassa Leopard-panssarivaunuja.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on myöntänyt, että eteneminen ei ole kuitenkaan sujunut niin nopeasti kuin toivottiin.
Ukraina on saanut vastahyökkäykselleen voimaa Bahmutin alueella Itä-Ukrainassa, Britannian puolustusministeriö arvioi tiedustelukatsauksessaan.
Ukrainan joukkojen kerrotaan edenneen sekä kaupungin pohjois- että eteläpuolella. Venäjä valtasi hiljattain Bahmutin kuukausia kestäneiden taistelujen jälkeen.
Katsauksen mukaan ei ole juurikaan todisteita siitä, että Venäjällä olisi merkittäviä maavoimien operationaalisen tason reservejä, joita se voisi ottaa käyttöön vahvistukseksi Ukrainan vastahyökkäystä vastaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

