UUTISTAUSTA Onko tämä ihan viisasta?
Nykyään kaikki ymmärtävät, miksi EU:n huippukokoukset ovat kaksipäiväisiä. Ensimmäisenä päivänä tehdään päätökset ja toisena otetaan selvää, mitä edellisenä yönä tuli tehtyä.
Tämä kävi selväksi, kun pääministeri Jyrki Katainen äskettäin selosti juhannuksen huippukokouksen tuloksia Ulkopoliittisen instituutin tilaisuudessa.
Tilaisuuden nimi – huippukokouksen jälkilöylyt – osui kohdalleen. Varsinaiseen löylyyn pääministeri nimittäin joutui tilaisuutta välittömästi edeltäneessä eduskunnan suuren valiokunnan istunnossa. Sen alla opposition kellokkaat uhosivat, että pääministeri oli Brysselissä myynyt maansa ja ylittänyt valtuutensa. Itse kokouksessa kukaan heistä ei kuitenkaan syytöstä toistanut.
Pääministerin esitystä oli ilo seurata. Hän puhui ilman paperia, vapautuneesti ja varmasti. Hän aloitti toteamalla, että siitä riippumatta, mihin kellonaikaan huippukokoukset aloitetaan, ne lopetetaan kello viideltä aamulla. Siinä vaiheessa Euroopan johtajat ovat usein jo niin irti todellisuudesta, että avustajat kutsutaan kehiin. Niin kävi nytkin, Katainen kertoi, ja myönsi usein pohtineensa, että onko tämä ihan fiksua.
Päätöksenteon sekavuutta lisää osanottajien hinku julistautua voittajiksi hinnalla millä hyvänsä. Tämä tapahtuu vuotamalla medialle vääriä tietoja, joita se paremman puutteessa levittää eteenpäin.
Niin kävi nytkin, kun väitteet siitä, että EU olisi luopunut eräiden lainasaataviensa ensisijaisuudesta ja lainojen ehdollisuudesta, levisivät kulovalkean tavoin. Vasta euroalueen päämiesten ylimääräinen pikakokous sai huhut kumottua.
Perättömät tiedot aiheuttavat kielteisiä vaikutuksia markkinoilla, etenkin jos odotukset osoittautuvat parin päivän kuluttua katteettomiksi. Kataisen mielestä olisi paljon parempi, jos totuus saataisiin oikeassa muodossa julki alusta alkaen.
Pääministerin mukaan viime huippukokouksen tärkein päätös koski Euroopan laajuista pankkivalvontaa. Kansallisen tason valvontaelinten on vaikea pysyä selvillä pankkitoiminnan ulkomailla syntyvistä riskeistä. Lisäksi valvojat ovat kotimaissaan ankarassa poliittisessa paineessa, jos käy ilmi, että osa pankeista pitäisi elinkelvottomina lopettaa, tai jos niitä pitäisi yhdistää, tai jos ne ovat niin suuria, että ne pitäisi pilkkoa.
Riippumaton ja toimivaltainen koko Euroopan laajuinen valvontaviranomainen olisi tähän ongelmaan paras ratkaisu. Uutta virastoa ei kuitenkaan voida perustaa nyt päätetyssä aikataulussa, jonka mukaan järjestelmän ensimmäisten osien tulisi olla valmiina vuoden vaihteeseen mennessä.
Pääministeri tunnusti, että EU:n ongelmien ratkaisua vaikeuttaa jäsenmaiden keskinäinen luottamuspula.
”On raastavaa toimia yhteisössä, jonka arvoja ja tavoitteita kannattaa, mutta jossa joutuu epäilemään toisten mukana olevien motiiveja. Näin ei aina ole ollut, mutta niin on nyt”.
Erityisen pahalta Kataisesta tuntuu eräiden jäsenmaiden vaatimus, jonka mukaan he tarvitsevat hyvitystä siitä, että ovat hyväksyneet yhteiset säännöt ja sitoutuneet niitä noudattamaan.
”Yhteiset säännöt on hyväksytty ja niitä on sitouduttu noudattamaan, jotta kaikki saisivat asiansa kuntoon”, Katainen jyrisi. Vaatimus hyvityksestä osoittaa, kuinka syvä kuilu EU:ssa vallitsee etelän ja pohjoisen välillä.
Suomen ei tule Kataisen mielestä pelata itseään sellaiseen nurkkaan, ettei sieltä voi tehdä muuta kuin vastustaa kaikkea, mitä muut esittävät.
Tarvitaan perusteellista kansallista keskustelua siitä, millaisessa unionissa Suomi haluaa olla mukana. Sen pohjalta on asetettava tavoitteita ja tehtävä aloitteita unionin kehittämiseksi. Katainen on tietenkin ihan oikeassa – keskustelu olisi vain pitänyt aloittaa jo 15 vuotta sitten.
Edellytykset luovalle poliittiselle aloitteellisuudelle ovat kuitenkin olemassa. Suomella on presidentti, joka johtaa ulkopolitiikkaa, ja pääministeri, joka johtaa EU-politiikkaa. Tältä pohjalta on hyvä ponnistaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
