Valkoselkätikan kanta kasvussa
Uhanalaisen valkoselkätikan pesimäkanta on kasvanut voimakkaasti viimeiset 15 vuotta, kertoo Metsähallitus.1990-luvun alussa pesiviä pareja oli 30–50, tänä vuonna 130–180. Voimakkainta kasvu on ollut Itä-Suomessa, mutta tikat leviävät vähitellen myös Päijänteen länsipuolelle.
Tikkojen lisääntymisen taustalla on useita syitä. Pesinnät ovat onnistuneet aiempaa paremmin ja Venäjältä on vaeltanut lintuja Suomeen. Lisäksi pesimäalueiden suojelu ja lehtipuiden yleistyminen ovat saattaneet auttaa tikkoja.
Valkoselkätikka tarvitsee lahopuustoisia lehtimetsiä elinalueekseen.
Uusimmassa uhanalaisuusluokituksessa lintu on nostettu yhtä pykälää yleisemmäksi kuin aiemmin. Silti lajin säilyminen Suomessa edellyttää yhä aktiivisia suojelutoimia, sanoo intendentti Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.
”Esimerkiksi tulomuutto Venäjältä ei välttämättä jatku tulevaisuudessa. Valkoselkätikan suojelu edistää myös lukuisten muiden lahosta lehtipuusta riippuvaisten lajien suojelua”, Lehikoinen muistuttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

