Puute työvoimasta kasvaa maakunnissa – rekrytointiongelmat lisääntyneet eniten Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa
Työvoimapulaa Suomessa ei ole, mutta ammatti-ihmisistä on silti puute eri puolilla Suomea. Rakennusyritysten kasvu voi tyssätä työvoiman puutteeseen.Työnantajien kokemukset työvoimapulasta ovat lisääntyneet erityisesti maakunnissa.
Vuonna 2014 Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa viisi prosenttia työnantajista koki ongelmia työvoiman saatavuudessa, selviää valtiovarainministeriön (VM) raportista.
Vuonna 2016 molemmissa maakunnissa ongelmia koki lähes kolminkertainen määrä yrityksiä. Ongelmia oli 13 prosentilla työnantajista.
Eniten työvoimapulaa vuonna 2016 koettiin Pohjois-Savossa ja Lapissa. Pulaa valitti 14 prosenttia työnantajista.
MT kertoi heinäkuussa, että Kainuussa työllisyystilanne on parantunut ja maakunnassa on työvoimapulaa.
VM:n raportin mukaan Kainuussa työnantajista yhdeksän prosenttia on kokenut työvoimapulaa.
Koko Suomessa 11 prosenttia työnantajista jäi kokonaan tai osittain vaille etsimäänsä työvoimaa.
Ennakkotietojen mukaan viime vuonna ongelmia olisi ollut vielä enemmän kuin 2016.
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n viime lokakuussa tekemässä barometrissä 23 prosenttia yrityksistä kärsi rekrytointiongelmista.
Varsinaista työvoimapulaa Suomessa ei ole, sillä työttömien määrä ei ole kovin paljon laskenut.
Työttömyysprosentti oli marraskuussa 8,2 prosenttia.
Kyse on siitä, että työvoima ja työntekijöiden tarve eivät kohtaa.
EK:n mukaan ongelmat johtuivat koulutuksen, työkokemuksen tai taitojen puutteesta.
VM:n raportin mielestä pullonkaulat ovat usein seurausta asuntomarkkinoiden ja liikenneyhteyksien asettamista rajoituksista.
Ongelmia voisi ratkaista lisäämällä koulutusta ja työvoiman liikkuvuutta. Myös työperäinen maahanmuutto voisi auttaa.
Avoimien työpaikkojen määrä on lisääntynyt.
Syksyn 2017 Te-toimistojen barometrissä oli 32 lisää työvoimaa tarvitsevaa ammattia.
Esimerkiksi terveydenhuollossa ja rakennuksilla töitä olisi tekijöitä enemmän.
Rakennusalalla ammattilaisten puute on noussut yleisimmäksi kasvun esteeksi.
EK:n mukaan noin 40 prosenttia kiinteistö-, tieto- ja viestintäpalveluiden yrityksistä pitää ammattityövoiman puutetta esteenä kasvulle.
Eniten aloja, joilla paikkoja olisi paljon auki, on Uudellamaalla. Siellä yritys- ja työpaikkarakenteiden uudistuminen on muuta maata kiivaampaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

