Maakotkan pesimätulos tänä vuonna huono
Metsähallituksen luontopalvelut ja kymmenet vapaaehtoiset lintuharrastajat tarkastivat keväällä ja kesällä suurimman osan maakotkan, muuttohaukan, tunturihaukan ja Pohjois-Suomen merikotkan reviireistä.
Tarkastuksissa maakotkan pesimätulos paljastui huonoksi ja merikotkan normaaliksi. Muuttohaukan pesimätulos oli normaali Luoteis-Lappia lukuun ottamatta. Tunturihaukan pesintätulos oli jo viidentenä vuonna peräkkäin erittäin huono.
Luontopalvelut ja vapaaehtoiset lintuharrastajat kävivät läpi tunnetuista maakotkan reviireistä 94 prosenttia ja muiden lajien reviireistä noin 90 prosenttia, yhteensä noin 400 reviiriä.
Pohjoisessa suurin osa pesistä tarkastettiin helikopterista.
Lintuharrastajien työpanos oli tärkeä, sillä oli mukana lähes 50 vapaaehtoista. Myös uusien reviirien etsintään käytettiin runsaasti aikaa ja niitä löydettiin 24.
Ympäristöministeriö on ohjannut lajien seurannan Metsähallitukselle. Maakotkaseurantaa tarvitaan myös porotalouden reviiriperusteisen korvausjärjestelmään.
Pesätarkastukset tehtiin käymällä pesällä yhden kerran pesimäkauden aikana poikasten ollessa rengastusikäisiä. Osalla tehtiin lisäksi toinen tarkastuskäynti joko keväällä pesinnän alkuvaiheessa tai myöhemmin kesällä. MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
