Susien suojelijat keräävät rahaa vihjepalkkioihin: tavoitteena salametsästäjien paljastaminen
Nurmeksessa sutta ampuneen henkilön löytämisestä on luvattu 5 000 euron palkkio, kertoo sanomalehti Karjalainen.
Facebookissa luvataan palkkioita susien salametsästystapausten ratkaisemiseen johtavista, poliisille annetuista vihjeistä. Kuva: Kari SalonenSuomen susi 2013 -yhdistys kerää lahjoitusvaroja ilmiantorahastoon, josta maksetaan ilmiantopalkkioita salametsästäjien löytämiseen johtaneista vihjeistä.
Rahastoon on kerätty varoja vuodesta 2014 lähtien, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Carina Lintula.
Yhdistyksellä on rahan keräämiseen tarvittava keräyslupa poliisilta ja rahastoon on Lintulan mukaan kertynyt yli 3 000 euroa rahaa.
Yhdistys lupaa maksaa ilmiantopalkkion ratkaisevan vihjeen antaneille henkilöille, jos suden salametsästykseen syyllistyneet henkilöt saavat tuomion oikeudessa. Palkkio ei ole rajattu millekään tietylle susireviirille. Toistaiseksi tällaisia vinkkejä ei ole Lintulan mukaan tullut eikä rahastosta ole maksettu vielä yhtään vihjepalkkiota.
"Se johtuu varmaan siitä, ettei summaa ole saatu tarpeeksi suureksi."
Rahastoon annettujen yksittäisten lahjoitusten määrä vaihtelee hänen mukaansa muutamasta eurosta muutamaan sataan euroon.
Lintulan mukaan vihjeen antajan ei tarvitse ilmoittautua yhdistykselle, vaan poliisi on luvannut toimittaa yhdistykselle tiedon vihjeen antajasta, jotta rahat voidaan toimittaa perille.
Myös yksityishenkilöt ovat luvanneet maksaa vihjepalkkioita. Karjalainen uutisoi eilen, että Nurmeksessa sutta ampuneen henkilön löytämiseen johtavasta vihjeestä on luvattu 5 000 euron vihjepalkkio.
Ilmoitus vihjepalkkiosta julkaistiin perjantai-iltana Facebookin Metsästyksen uhrit -ryhmässä. Siinä kerrotaan, että palkkion maksava yksityishenkilö ei halua kertoa henkilöllisyyttään julkisuuteen susivihan vuoksi.
Nurmeksen tapausta tutkii poliisi. Poliisi tiedotti eilen tutkivansa törkeänä metsästysrikoksena tapausta, jossa Luonnonvarakeskuksen kenttätyöntekijä löysi Nurmeksen Mujejärven lounaispuolelta pahoin loukkaantuneen pantasuden.
"Palkkio maksetaan, kun salametsästäjä/salametsästäjät on oikeudessa tuomittu törkeästä metsästysrikoksesta", päivityksessä luvataan. Samanlainen palkkioilmoitus on samassa ryhmässä luvattu myös Rengon alueella "mahdollisista jo tehdyistä tai myöhemmin tehtävistä suden salametsästystapauksista".
"Ilmiantopalkkion maksaja ei viittaa mihinkään tiettyyn tapaukseen tai syytä ketään. Reviirialueelle on kuitenkin luvattu iso ilmiantopalkkio ja sen saa mistä tahansa aiemmin tapahtuneesta suden salametsästyksestä Rengossa tai mahdollisesta tulevasta salakaadosta. Palkkion maksaja on huolestunut tähän laumaan kohdistuvasta susivihasta. Palkkion toivotaan ennen kaikkea ehkäisevän susiin kohdistuvaa salametsästystä", viestissä todetaan.
"Perätöntä ilmiantoa ei missään nimessä kannata edes harkita, koska sellaisesta joutuu vastuuseen, eikä perättömällä ilmiannolla tietenkään voi saada ilmiantopalkkiota", päivityksessä todetaan.
Myös poliisi pyysi eilen yleisön yhteydenottoja Nurmeksen tapaukseen liittyen.
Luken kenttätyöntekijä löysi loukkaantuneen pantasuden Nurmeksesta –poliisi epäilee salametsästystä
Karjalainen: Yksityishenkilö lupaa Nurmeksen salakaadetusta sudesta 5 000 euron vihjepalkkion
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
