Sexpo vaatii nykyistä jämerämpiä keinoja tilanteisiin, joissa äiti valehtelee lapsen biologisen isän henkilöllisyydestä
Sexpon mukaan isyyttä koskevien huijausten osuus Euroopassa on arviolta noin 1–2 prosenttia kaikista syntyvistä lapsista. Suomessa vuosittain uhriksi joutuu noin 500 ihmistä.
Suomessa tehdään selvästi enemmän keisarileikkauksia kuin Norjassa, Islannissa ja Ruotsissa, kertoo THL. LEHTIKUVA / MISKA PUUMALA.Lapsen biologisen isän henkilöllisyydestä valehtelu on vakava yhteiskunnallinen epäkohta, linjaa seksuaalisuuden ja ihmissuhteiden asiantuntijajärjestö Sexpo tiedotteessaan.
Sexpon mukaan aiheutuu valtavasti vanhemmuuteen liittyviä sosiaalisia, taloudellisia ja juridisia seurauksia, jos äiti valehtelee lapsen biologisen isän henkilöllisyydestä esimerkiksi kumppanilleen.
”Isäksi huijattu voidaan nykyisen lainsäädännön nojalla pakottaa vanhemmaksi ja elatusvelvolliseksi vastoin tahtoaan, vaikka hän on huijauksen uhri”, tiedotteessa sanotaan.
Järjestön mukaan isyyttä koskeviin huijauksiin pitäisi puuttua lainsäädännöllä, tukitoimilla ja ennaltaehkäisyllä. Sexpon mukaan tekijän tulisi joutua teostaan rikosvastuuseen ja uhrin tulisi olla oikeutettu vahingonkorvauksiin. Uhreille pitäisi Sexpon mukaan olla lisäksi saatavilla kriisiapua ja muuta psykososiaalista tukea.
Tiedotteen mukaan isyyttä koskevien huijausten osuus Euroopassa on arviolta noin 1–2 prosenttia kaikista syntyvistä lapsista. Suomessa vuosittain uhriksi joutuu Sexpon mukaan noin 500 ihmistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
