Iltalehti hätiköi: KHO:n Valio-case edelleen kesken
Iltalehti uutisoi keskiviikkona, että Korkein hallinto-oikeus (KHO) olisi tuominnut Valion maksamaan 70 miljoonan euron sakot markkina-aseman väärinkäytöstä. Todellisuudessa asia on edelleen kesken.
Valio miljoonasakkojen käsittely jatkuu KHO:ssa. Tutkinta koskee määräävään markkina-aseman käyttöä perusmaitojen kotimaan myynnissä. Kuva: Markku VuorikariKHO:n käsittelyssä oleva kiista koskee perusmaitojen hinnoittelua vuosina 2010—2012, josta Arla Ingman kanteli Kilpailu- ja kuluttajavirastolle. Markkinaoikeus langetti loppuvuodesta 2014 Valiolle 70 miljoonan euron sakot markkina-aseman väärinkäytöstä.
Iltalehti uutsoi keskiviikkoaamuna, että KHO on päättänyt pitää Valion sakot voimassa.
MT soitti KHO:n tiedotukseen, josta vastattiin asian olevan edelleen kesken.
Asiakirjojen salaamisesta syntyi päätös
KHO teki sen sijaan keskiviikkona päätöksen, joka sivuaa markkina-asemaa koskevaa tutkimusta. Se koski Valiota koskevan tutkinnan asiakirjojen julkisuutta.
Kuten Iltalehti uutisoi, KHO:n mukaan Valion olisi kuulunut saada Kilpailu- ja kuluttajavirastolta enemmän tietoa 2013 alkaneen oikeusprosessin kuluessa.
Tästä syystä KHO määräsi Kilpailu- ja kuluttajaviraston korvaamaan Valion oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 10 000 eurolla ja hallinto-oikeudessa 5 000 eurolla viivästyskorkoineen.
Uutinen julkaistiin alunperin keskiviikkona kello 11:11. Sitä täydennettin tiedoilla asiakirjajulkisuutta koskevasta ratkaisusta.
KHO:n asiakirjoja koskeva päätös
Iltalehden korjattu uutinen selvittää asiakirjojen julkisuutta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
