Elokapinan kieltoa vaativa kansalaisaloite hurjassa nousukiidossa
Kansalaisaloite jätettiin verkkopalveluun eilen ja siihen on kertynyt jo yli 28 000 allekirjoitusta eli yli puolet vaaditusta määrästä.
Elokapina ja Återställ Våtmarker kritisoivat Neovan toimintaa Ruotsissa keskiviikon värjäystempauksella. Kuva: Jaana KankaanpääElokapinan lakkauttamiseen tähtäävä kansalaisaloite on kerännyt jo yli puolet vaadittavasta 50 000 allekirjoituksesta kello 16 mennessä. Aloite jätettiin Kansalaisaloite.fi-sivustolle torstaina.
Aloitteessa vaaditaan Ympäristöjärjestö Elokapinan määräämistä välittömästi lakkautettavaksi ja sitä vaaditaan määriteltäväksi järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi tuomioistuimen toimesta.
Kansalaisaloitteen perusteluissa todetaan, että Elokapinan kansalaistottelemattomuus on mennyt viime aikoina todella pahasti yli ja alkuperäinen tarkoitus toimia ympäristön hyväksi on jäänyt rikollisen toiminnan varjoon.
Perustelujen mukaan yhteiskunta ei voi hyväksyä rikollista toimintaa ja katsoa asioita sormien läpi ilmastohätätilan vuoksi.
Kansalaisaloite on luotu pian sen jälkeen kun Eduskuntatalon pylväät töhrittiin punaisella värillä keskiviikkona.
Kun Digi- ja väestötietovirasto on tarkistanut kannatusilmoitukset ja hyväksyttyjä kannatusilmoituksia on vähintään 50 000, aloite voidaan toimittaa eduskunnan käsiteltäväksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







