Itusalaattiyritys vetää tuotteitaan takaisin salmonella- ja listeriaepäilyjen vuoksi
Syy takaisinvetoon on omavalvonnan salmonellalöydös.Itusalaattiyritys on ilmoittanut kahden tuotteensa takaisinvedosta tautiepäilyjen vuoksi. Silmusalaatti kertoi asiasta varhain lauantaina tiedotteessa. Takaisinveto koskee tuotteita Parsakaali Silmusalaatti ja Tulinen Silmusalaatti.
Syy takaisinvetoon on, että omavalvonnassa todettiin perjantaina salmonellaa Tulisen Silmusalaatin yhdestä osanäytteestä. Salmonellaa löytyi erästä, jonka viimeinen käyttöpäivämäärä on 7.12.2023. Parsakaali Silmusalaatissa on puolestaan todettu listeriaa erässä, jonka viimeinen käyttöpäivämäärä on 7.12.2023.
”Kyseenomaiset erät on vedetty pois myynnistä, eikä kyseenomaisia tuote-eriä ole kaupoissa myynnissä”, tiedotteessa sanotaan.
Yritys kertoo vetävänsä varovaisuusperiaatteen mukaisesti takaisin myös tuote-erät, joiden viimeiset käyttöpäivät ovat 2.12.2023, 5.12.2023 ja 9.12.2023. Näiden erien osalta kaikki testitulokset ovat olleet yrityksen mukaan puhtaita.
”Pyydän anteeksi tapahtunutta. Otamme tilanteesta kaiken opin parantaaksemme entisestään toimintaamme”, Silmusalaatin Samuli Laurikainen sanoi tiedotteessa.
Kuluttajien tulisi hävittää kaikkiin edellä mainittuihin tuote-eriin kuuluvat tuotteet. Hyvityksen tuotteista saa laittamalla Laurikaiselle sähköpostia ja kuvan rasian kannesta, jossa näkyy viimeinen käyttöpäivämäärä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







