Ilomantsissa tähdätään kaviaarituotannon kärkeen
Jaakko Kilpiäinen Kasvatusaltaiden kalojen ruokinnassa ei luoteta pelkästään automatiikkaan. Laitospäällikkö Pekka Marttisen mukaan käsin syötöllä saadaan parempi käsitys kalojen ruokahalusta ja liikkumisesta. Kuva: Viestilehtien arkistoILOMANTSI (MT)
70-kuutioisia kalankasvatusaltaita on vieri vieressä sairaalatarvikkeita valmistaneen Mölnlycken entisissä tuotantotiloissa Ilomantsissa. ”Sopivat tilat olivat tärkein syy toiminnan aloittamiseen täällä”, kertoo Caviar Empirikin laitospäällikkö Pekka Marttinen.
Altaissa uivien sampien odotetaan aloittavan mädintuotannon kesällä. Se tarkoittaa lähtölaukausta kaviaarin valmistukselle.
Tulevaisuuden tuotantotavoite on 15–20 tonnia kaviaaria vuodessa. Tuotannon pitäisi olla huipussaan 5–7 vuoden päästä.
Tuotantotavoitteen saavuttaminen nostaisi yrityksen kaviaarin tuottajien kärkikastiin maailmassa.
”Kaviaaria tuotetaan noin 150 tonnia vuodessa maailmanlaajuisesti. Määrä on alakantissa kysyntään nähden”, kertoo Marttinen
Sammen kalastusta on rajoitettu liikakalastuksen vuoksi, eikä luonnosta pyydetyistä sammista tehtyä kaviaaria pitäisi olla ollenkaan saatavilla.
Ennen Caviar Empirikiä kaviaarin tuotannon on ehtinyt Suomessa aloittaa Varkaudessa toimiva Carelian Caviar Oy. Yrityksen ensimmäiset kaviaarierät päätyivät markkinoille viime elokuussa.
Suomella ja suomalaisella kalalla on kova maine etenkin Venäjällä. Puhtautta ja turvallisuutta arvostetaan.
”Sampiin ja kaviaarin liittyvä huippuosaaminen on venäläisten käsissä. Mutta kaviaaribrändimme Empirikan kannalta on hyvä, että tuotanto on Suomessa”, sanoo Marttinen.
”Venäläisten osaamista toki hyödynnetään.”
Tällä hetkellä osin venäläisomisteisessa yrityksessä työskentelee 15 henkeä. Kun tuotanto saadaan kunnolla käyntiin, työvoiman tarve kohonnee 30–40 henkeen.
Kaviaarin päämarkkina-alue on Venäjä, myös Japani ja Yhdysvallat tulevat olemaan tärkeitä.
Caviar Empirikillä on toinen tuotantolaitos Imatralla. Stora Enson Tainionkosken tehdasalueella sijaitsevassa laitoksessa tuotetaan sammen poikasia Ilomantsin laitoksen käyttöön.
Ilomantsin tuotantolaitos on kaikkiaan noin 10–15 miljoonan euron investointi. Ensimmäinen rakennusvaihe on saatu päätökseen. Tulevaisuudessa rakennetaan vielä kalanlihan käsittelyä ja jalostusta varten lisää tiloja. Myös uusia kalankasvatusaltaita ja vedenpuhdistuslaitteistoja on tulossa.
”Kaviaari on päätuotteemme, sammen liha sivutuote”, sanoo Marttinen.
Sammen lihaa kertyy 150–200 tonnia vuodessa.
”Sen markkinointi tulee olemaan haaste, sillä se on melko tuntematon kala esimerkiksi suomalaisille.”
Caviar Empirikin kasvatusaltaissa ui sekä siperiansampia että albiinosterlettejä.
Kalojen sukupuolen pystyy selvittämään 3 vuoden iässä. Ultrauksen yhteydessä kaloille laitetaan mikrosirut yksilöintiä varten.
Uroskaloista tehdään ultrauksen jälkeen kalajalosteita ja naaraat jatkavat kasvuaan altaissa. Ne saavuttavat sukukypsyyden 5–7 vuoden iässä ja alkavat tuottaa mätiä.
Lämmin 20-asteinen vesi nopeuttaa sukukypsyyden saavuttamista ja kasvua. Luonnonolosuhteissa sammet tulevat sukukypsiksi 10–12 vuoden iässä.
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
