Hämeen Sanomat: Kotitalouksilta kerätystä pakkausmuovista jo kolmannes viedään ulkomaille
Kotimainen kapasiteetti ei riitä muovipakkausjätteen käsittelyyn.
Pakkausmuovijätteestä yhä suurempi osa kerätään talteen, mutta Suomessa ei ole tarpeeksi kapasiteettia kaiken keräysmuovin jalostamiseksi. Kuva: Kari SalonenSuomalaisten kotitalouksien muovipakkausjätettä viedään Ruotsiin ja pian myös Saksaan, kertoo Hämeen Sanomat.
Muovikeräyksestä vastaava Uusiomuovi Oy arvioi uutisessa, että tänä vuonna vientiin päätyy kolmannes kerätyistä muovipakkauksista ja ensi vuonna ainakin 40 prosenttia.
Vienti johtuu siitä, että Suomen ainoan, Riihimäellä sijaitsevan Fortumin muovijalostamon kapasiteetti ei riitä enää muovin käsittelyyn.
Kerätyn pakkausmuovin määrä kasvoi viime vuonna 79 prosenttia edellisvuodesta.
Muovin vienti on kalliimpaa kuin muovin käsittely kotimaassa.
Lisää keräysmuovin käsittelykapasiteettia Suomeen ei kuitenkaan toistaiseksi ole tulossa. Hämeen Sanomien haastattelemien Fortumin ja Uusiomuovin edustajien mukaan hallituksen esitys uudeksi jätelaiksi aiheuttaa epävarmuutta, joka estää investoinnit.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

