Erä

Sudet ovat tappaneet tai raadelleet 23 metsästyskoiraa runsaassa kuukaudessa – Metsästäjäliitto vaatii toimia kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseksi

Susitilanne estää koirien käyttöä hirvi- ja peurajahdissa samoin kuin pienriistametsästyksessä monissa maakunnissa.
Sanne Katainen
Arkistokuva karjalankarhukoirasta.

Metsästäjäliitto vaati välittömiä toimia suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseksi, kun liiton edustajat tapasivat tänään maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.), liitto tiedottaa.

"Tilanne on äärimmäisen vaikea ja huolestuttava niin maalla asuvien koulukyytejä kaipaavien perheiden, karjankasvattajien kuin metsästäjienkin näkökulmasta. Luottamus päättäjiin ja viranomaisiin sekä usko kansalaisten tasa-arvoiseen kohteluun on maakunnissa loppunut."

Ministeriön on nyt pakko toimia, kommentoi Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola tilannetta.

"Vaikka metsästäjät varovat laskemasta koiria susilaumojen läheisyyteen, sudet tappavat koiria yhä enemmän. Esimerkiksi viime viikon keskiviikkona, yhdessä päivässä, kolme koiraa joutui susien suihin. Runsaassa kuukaudessa sudet ovat tappaneet tai raadelleet 23 metsästyskoiraa."

Susitilanne estää koirien käyttöä hirvi- ja peurajahdissa samoin kuin pienriistametsästyksessä monissa maakunnissa.

"Joudutaan odottamaan lunta susilaumojen sijainnin tunnistamiseksi, jotta koirat uskalletaan laskea jahtiin. Pahimmillaan koirien kanssa ei ole jahtiin asiaa koko kautena. Sudet eivät pelkää ihmistä ja tulevat rohkeasti pihoihin."

Ministeri Leppä ilmoitti eduskunnassa 18.11.2020 sutta koskevan kansalaisaloitteen lähetekeskustelussa, että kannanhoidollinen metsästys voidaan aloittaa noin vuoden päästä.

Sutta koskevan kansalaisaloitteen käsittely on eduskunnassa yhä kesken, lähes aloittamatta, vaikka sen luovutuksesta on kulunut jo 11 kuukautta, huomautetaan tiedotteessa.

"Kaikkialla Suomen ympärillä metsästetään susia. EU-maassa Ruotsissa suden kannanhoidollinen metsästys jatkuu ensi talvena jo toista vuotta, kun maahan myönnettiin ensi talveksi 33 suden metsästysluvat. Norjassa on runsaan sadan suden kanta, ja siitä on metsästetty kymmeniä susia. EU-maista myös kaikissa Baltian maissa on suden kannanhoidollista metsästystä. Venäjän Karjalassa sudesta maksetaan tapporahaa", toteaa Silpola.

Suomea suuremmassa Ruotsissa suotuisan suojelun tasoksi on määritelty 300 sutta tai vaihtoehtoisesti 30 laumaa. Ruotsin sudet elävät lähes eristyksissä, vain Norjan pieni susipopulaatio ja muutama Suomesta vaeltava susi tuovat Ruotsin susikantaan uutta verta.

Suomella on Venäjän kanssa 1 300 kilometriä pitkä maayhteys, mikä varmistaa suden geeniperimää yhdessä Venäjän susipopulaation kanssa.

"Suomen susikannaksi arvioidaan 32–38 perhelaumaa. Suden metsästykselle Suomessa ei voi olla mitään estettä", sanoo Silpola tiedotteessa.

Lue lisää:

"Susien röyhkeys maatilojen ympäristössä kasvanut" – MTK vaatii kannanhoidollisen metsästyksen sallimista

Ruotsissa suden kannanhoidolliseen metsästykseen myönnettiin 33 lupaa

Metsästäjäliitto vaatii ministeriä lunastamaan lupauksensa suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamisesta – Luonnonsuojeluliiton mielestä ei pidä kiirehtiä

Ministeriö ei ota vielä kantaa suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseen

Lue lisää

Olympia-ampuja Eetu Kallioinen viihtyy kotimaisemissa: "Lopella on kaikki mitä tarvitsen – hyvä harjoitella ammuntaa ja hyvät riistakannat metsästykseen"

Kasvavasta susikannasta nousi keskustelu Saksassa – metsästäjät vaativat nykyistä alempaa suojelutasoa, luontoväki loppua salakaadoille

Kaikkien alojen asiantuntijat ärsyttävät

Hallinto-oikeus kumosi Haapajärvelle myönnetyt susiluvat – "Ei ole varmuutta, ettei kokonaisen lauman tappaminen entisestään heikentäisi suotuisan suojelun tasoa"